Hae
Koivulan Emäntä

Toisenlainen äiti

Viime keskiviikkona tuli tv:stä Toisenlaisten äitien jakso, jossa oli MS-tautia sairastava äiti. Olin odottanut jaksoa kovasti, koska nyt oli tulossa jakso, jonka äitiin pystyn oikeasti samaistumaan. Minusta oli mielenkiintoista kuulla miten toinen kokee MS-taudin ja äitiyden yhdistämisen. Jakso herätti paljon ajatuksia, koska moni kohta osui minuun. Ja kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, niin erityisesti minua kiinnosti lääkäreiden suhtautuminen MS-äitiin.
Tuossa jaksossa odottava Mari kertoo, ettei voisi ajatellakaan lasten tekoa, jos sairaus olisi periytyvä. Itse en ollut tuota oikeastaan edes miettinyt. Jotenkin olin ajatellut, että niitä tauteja on maailmassa, joillekin tulee joku ja jollekin joku toinen. Koskaan ei voi tietää. Minua voidaan pitää itsekkäänä, koska en ole juurikaan pohtinut sairauden periytyvyyttä. Toisaalta tiedän, että vaikka joku sairaus olisi kuinka periytyvä, niin ei se siltikään tarkoita sitä,  että sen varmasti tulee saamaan.
Se mikä on herättänyt paljon keskustelua minun lähipiirissä sekä muualla on, että kun tiedän minulla olevan tällainen etenevä sairaus, niin miksi teen lapsia. Jotkut ovat pohtineet, voinko niitä lapsia edes itse hoitaa tulevaisuudessa. Niin eihän sitä tiedä. Tällä hetkellä voin. Onhan minulla joitakin oireita, mutta eivät ne juurikaan vaikuta minun arkipäivääni. Enhän minä myöskään voi tietää sitä, että jäänkö minä huomenna auton alle. En halua elää elämäni pohtien mitä kaikkea sitä voikaan käydä, vaan haluan elää tässä ja nyt. Sitten kun jotain tapahtuu, niin mietitään sitten taas miten selvitään. Olen aikasemmin kirjoittanut siitä, mitä ajattelen äitiydestä ja vammaisuudesta, voit lukea niistä täältä.

 

 

Mutta minun piti puhua siitä raskaudesta. Minua hieman harmittaa, että tuossa Marin jaksossa ei kuitenkaan paljoa käyty läpi MS-tautia ja raskautta tai vauva-aikaa. Mutta jakso sai minut pohtimaan, että onko kuitenkin MS-taudilla ja lapsettomuudella jotain yhteyksiä. Mari oli joutunut käymään lapsettomuushoidot läpi ja lopulta raskaus saanut alkunsa keinohedelmöityksellä. Me olimme käyneet myös lapsettomuushoidoissa, tosin silloin ei tiedetty minun MS-taudista. Syytä lapsettomuuteen ei löytynyt. Minun kohdalla hoidot lopetettiin MS-taudin vuoksi. Neurologi oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei tässä tilassa kannata lapsia tehdä. Koko ajatus tyrmättiin minun kohdalla. Toki jokainen on yksilö ja lääkärin tulee miettiä hoidot yms. jokaiselle yksilöllisesti, mutta minulle ei annettu lainkaan toivoa koko lapsi-asiaan. Hieman harmittaa tämä eriarvoisuus. Mutta meillä kävi onni onnettomuudessa. Meidän pieni Ässä sai kuitenkin alkunsa yllättäen täysin luomusti. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun meille sanottiin, ettei enää lapsia. Saimme kuin saimme aivan ihanan pienen nyytin ja ilman kovien hoitojen haittavaikutuksia.
Raskaus oli mielettömän ihana yllätys! Teinimosnterin raskausaika oli minulla hankala, varsinkin lopussa. Joten olin osannut varautua hankalaan raskausaikaan. Mutta oli kuitenkin pieni yllätys miten huonosti voin. Minulle kerrottiin, että raskaus useimmiten suojaa MS-taudin pahenemisvaiheilta… Mutta ei minun tapauksessa. Samoin kuin Marilla, tunnottomuus levisi minun kehossa. Ihan kuin olisi ollut painepuvussa. Mukaan tuli voimakas väsymys, L´hermetten oire sekä puristusvoima katosi. Lopulta neurologi sekä naistentautien lääkäri tulivat yhdessä siihen tulokseen, että minulle tiputetaan jättikortisoni. Olin silloin jo yli raskauden puoli välin. Tuo pulssi huoletti, mutta tulin itsekin siihen tulokeen etten jaksa loppuraskautta jos mitään ei tehdä.

 

 

Pulssi vei kuin veikin kaikki oireet. Ja raskaus eteni normaalisti. Puhuimme synnytyslääkärin kanssa sektion mahdollisuudesta. Sovimme, että jos raskaus ei ala spontaanisti tiettyyn päivään mennessä, niin tehdään sektio. Minulla alkoi supistukset viikolla 35. Silloin jäin pois töistä. Mutta enhän minä osannut kotonakaan levätä. Vaikka lääkärit kuinka kehotti, niin pitihän minun kuitenkin käyttää koiria ulkona ja siivota… Lopulta minulla alkoi jatkuvat kovat supistukset viikolla 37+3. Minut otettiin sairaalaan. Supistukset jatkuivat koko vuorokauden. 37+4 olin niin väsynyt, että lääkäri tuli ehdottaa sektiota. Suostuin.
Sektio aloitettiin tiistai päivänä klo 11.40. Sektio tehtiin kiireellisenä, joten isimies tuli mukaan… Minut valmisteltiin ja laitettiin spinaalipuudute. Tästä oli konsultoitu neurologian ylilääkäriä, joka totesi sen olevan paras vaihtoehto ja turvallisin. Kaikki sujui hyvin. Puudute levisi kaulaan saakka. Lääkäri teki vatsaan ensimmäisen viillon. Aloin tuntemaan kamalaa kipua häpyluulla. Puudutetta lisättiin. Minusta tuntui, että joku painaa keuhkoja. Kylmä hiki alkoi valua ja tunsin kuinka paniikki valtaa. Minua rauhoiteltiin ja sektiota yritettiin jatkaa. Mutta kun viiltoa yritettiin jatkaa tajusin tuntevani kaikki. Sitten kaikki pimeni. Isimies poistettiin salista ja minut nukutettiin. Ässä syntyi hätäsektiolla tiistaina klo 12.05.

 

 

Sairaalassa toivuimme koettelemuksesta viikon. Kuntoutuminen lähti sujumaan hyvin, jos alkuvaikeuksia ei lasketa. Haava parani kahdessa viikossa. Ja kun isimies palasi töihin, pärjäsin hyvin vauvan kanssa kahdestaan. Olin kuullut mahdollisesta pahenemisvaiheesta muutaman kuukauden päästä synnytyksestä. Onneksi en sitä ehtinyt miettii tai stressaa. Jotain pieniä oireita on ollut. Pieni pahenemisvaihe oli, mutta se meni ohi. Käsissä on pistelyä ja puutuneisuus tulee ja menee. Fatiikkia on silloin tällöin. Mutta niiden kanssa elää.
Nyt Ässä on kohta vuoden ja minulle on noussut mieletön vauvakuume. Vaikka raskaus ei ollut helppo, eikä myöskään Ässän syntymä, niin silti olisin valmis siihen ryhtymään uudelleen. Olen kuitenkin selvinnyt hengissä ja ehjin nahoin. Kaikki kokemus on ollut vaivan arvoista!

 

 

Terveiset turvaistuin viidakosta!

Syyskuun lopulla pohdin blogissani turvaistuimen ostoa. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja turvallisuutta. Listasin kolme mielestäni meille sopivinta vaihtoehtoa. Kyseisen postauksen voit lukea täältä.

Nyt olemme viimein ostaneet istuimen. Päädyimme Ässän kohdalla Cybexin sironaan. Kävimme kaupassa koeistumassa istuimia ja tämä viehätti eniten. Tämä istuin tuntui tukevimmalle ja sen toiminnot sujuivat ilman mitään säätöjä sekä erittäin jouhevasti. Istuimessa lapsi mahtuu todennäköisesti matkustamaan selkä menosuuntaan reilu kaksi vuotiaaksi. En usko, että pidempään mahtuu, koska jo nyt 11kk iässä Ässän jalat osuvat penkin selkänojaan. Tuolin kallistus säädöillä kuitenkin pystyy pelaamaan lisää jalkatilaa.
Nyt muutaman viikon käytön jälkeen voin edelleen sanoa, että olen erittäin tyytyväinen. Myös Ässän viihtyy tuolissa. Se, että tuoli kääntyy sivulle, helpottaa mielettömästi lapsen istuimeen laittoa. Varsinkin ahtaissa parkkihalleissa. Tuolin sivuilla on magneetit, joihin saa vyön kiinni. Näin vyöt saa kätevästi sivuille, jolloin niitä ei tarvitse kaivaa lapsen alta. Lisäksi tuoli on helppo kiinnittää ja irroittaa. Turvallisuutta tuo isofix kiinnitys.
Ainoa iso miinus tuolissa on sen paino. Tuoli painaa todella paljon, mikä tekee inhottavaksi siirtämisen autosta toiseen. Mutta helppo kiinnitys kuitenkin hieman tätä kompensoi. Toinen miinus on tuolin koko. Tuoli on iso ja kaikkiin autoihin se ei mahdu lainkaan kuskin taakse, riippuen toki kuskin omasta koosta. Apukuskille ei jää paljoa jalkatilaa, varsinkaan pienessä autossa, kun tuolin sijoittaa apparin taakse. Eli tämä tuoli kyllä kannattaa ennen ostoa sovittaa omaan autoon. Meillä tuoli mahtuu minun taakseni ja mieheni autossa miehen taakse. Itse tykkään sijoittaa istuimen itseni taakse, jolloin minun ei tarvitse kiertää autoa turhaan.
Kaiken kaikkiaan tällä kokemuksella voin kertoa, että turvaistuin on ollut hintansa arvoinen. Voin lämpimästi tätä tuolia suositella, vaikka tuoli ei täytä uutta iSize standardeja.