Hae
Koivulan Emäntä

Luopumisen tuskaa

He is your friend, 
your partner,
your defender, your dog.
You are his life, 
his love, his leader. 
He will be yours, faithful and true, 
to the last beat of his heart. 
You owe it to him
to be worthy of such devotion.

Hän on sinun ystäväsi,
sinun kumppanisi,
sinun puolustajasi, sinun koirasi.
Sinä olet hänen elämä,
hänen rakkaus, hänen johtaja.
On sinun, uskollinen ja todellinen,
viimeiseen hengen vetoon asti.
Sinä olet velkaa hänellä,
että olet tämän omistuneisuuden arvoinen.

Me jouduimme tässä alkuvuodesta lopettamaan meidän pitkäaikaisen lemmikkimme. Tämä oli erittäin tuskainen päätös, mutta uskon sen olleen oikea. Olimme katselleet jo jonkin aikaa, kuinka vanhuksen kunto on heikentynyt ja kuinka hän on alkanut olemaan väsynyt. Kuitenkaan en olisi halunut vielä luopua minun rakkaasta ystävästäni. Me hyvästelimme rakkaan ystävämme 22.1.2015, tämän ollessa vasta 8,5v.

Vain toinen koiranomistaja voi tietää, miten tuollaiseen karvakasaan voikaan kiintyä. Miten sitä onkaan valmis tekemään melkein mitä vaan, jotta rakkaalla perheenjäsenellä olisi kaikki hyvin. Meidän koiravanhuksen taival olikin rankka. Hänellä oli synnynnäinen  silmävamma, joka vaati useita leikkauksia. Lisäksi tämä rakkaus kärsi useista allergioista, haavaisesta paksusuolesta sekä jatkuvasti piinaavasta hiivatulehduksista. Loppuvaiheessa hänellä oli toistuvasti eturauhastulehdus. Kaikista näistä sairauksista huolimatta, tällä ihanuudella oli maailman paras luonne. Hän ei koskaan hermostunut vaikka lapset tai toiset koirat retuuttivat. Myöskin meidän toinen koira sai pennusta asti retuuttaa vanhusta. Ja meidän vanhus antoi, tarvittaessa komensi hellästi. 
Tämä päätös päästää meidän rakas menemään oli hirveä. Meillä oli teinimonsterin kanssa kalvanut syksystä asti tunne, että nyt on loppu lähellä. Mutta kun loppu tuli, se hiipi yllättäen. Käytin aamulla rakkaani lenkillä, askel painoi mutta lenkki tehtiin kunnialla loppuun. Lähdin jäsen S:n kanssa kaupoille ja teinimonsteri lähti kouluun. Kotiuduttuamme kaupoilta tajusin jonkin olevan vialla. Meidän rakas makasi samassa paikassa johon olin hänet jättänyt, eikä hän tullut ovelle vastaan. Teinimonsteriakaan ei ollut noussut tervehtimään. Siihen olin aina voinut luottaa, että kotiin tullessa minun kaveri on ovella vastassa ja sanomassa ihanaa, että tulit.
Me sanoimme hyvästit. Rakas vietiin vielä eläinlääkäriin. Tutkittiin ja todettiin ettei mitään ole tehtävissä. Oikea takatassu oli halvaantunut ja halvaus eteni koko ajan. Halvausmerkkejä alkoi ilmaantua myös oikealle puolelle. Ja mistään tällaisesta ei ollut aamulla merkkiäkään. Olisi vielä häviävän pieni mahdollisuus yrittää parantaa koira, mutta se vaatisi erittäin suuren leikkauksen, jossa operoitaisiin selkää. Vaarana olisi menehtyminen leikkaukseen sekä pysyvä halvaus. Ja leikkauksen jälkeen olisi kuukauden liikunta kielto, joka on jo melkeinpä mahdoton noin isolle koiralle. Päädyimme luopumaan rakkaasta. Ei se olisi enää koiran elämää. En kestäisi ajatusta rääkätä enää näin vanhaa koiraa noin rankasti.

Olin joskus päättänyt, että vaikka kuinka satuttaisi, niin en antaisi ikinä lemmikkini kärsiä. Olen luvannut olla vahva ja epäitsekäs. Suurinta rakkautta on luopua, kun on sen aika. Nyt oli aika tullut ja melkein jänistin. Itsekkyyden puuskassa mietin, miten paljon leikkaus voisi maksaa ja miten nopeasti siihen pääsisimme. Leikkauksesta keskusteltaessa, rakas antoi minulle suukon ja painoi pään syliini. Hän sanoin hyvästi. Hän ei jaksanut enää taistella. Kyyneleet polttivat poskiani. Kuiskasin rakastavani ja annoin luvan nukuttaa minun rakkaani ikiuneen.

Katselimme teinimonsterin kanssa, kuinka meidän rakas nukkui rauhallisesti pois. Se oli elämän työnsä tehnyt. Oli kasvattanut minut äidiksi ja oli huolehtinut meidän esikoisesta. Oli lohduttanut minua elämäni kovimmissa koitoksissa ja oli varmistanut, että saimme vielä uuden pienokaisen maailmaan. Hän tiesi, että me pärjäämme. Halasimme teinimonsterin kanssa toisiamme. Kerroimme rakastavamme ikuisesti ystäväämme. Halasimme ja paijasimme viimeisen kerran. Tämä oli viimeinen matkamme. Meidän rakas ei koskaan poistu sydämestämme vaan elää siellä ikuisesti. 

Perheemme lisääntyi helmikuun alussa ja meidän surua tuli helpottamaan uusi pentu. Se ei korvaa meidän rakasta, mutta helpottaa surua. Uusi pentu tuli taloon nopeammin kuin olimme suunnitelleet. Syynä oli meidän toisen koiran syvä ja koskettava suru. Nyt pennun tultua taloon, on meidän poika taas virkistynyt ja on oma vanha kamala itsensä.

Vastuuta nuorille vai lapsityövoimaa?

Olen nyt viime aikoina saanut kuulla muutamalta taholta, että meidän teinimonsteri tekee liikaa kotitöitä ja on muutenkin liikaa kotona. Nyt olen tietenkin mennyt itseeni tässä asiassa ja kysynyt suoraan teinimonsterilta asiaa sekä puhunut muutaman läheisen perhetutun kanssa asiasta. Teini itse ei kokenut olevansa ylikuormitettu ja meidän lähipiiri näki ettei tytölle ole kaadettu liikaa kotitöitä.

No, minkä takia asia on herättänyt keskustelua ihmisillä, joille asia ei kuulu? Siihen en osaa tietenkään vastata, ainahan ihmiset puhuu. Mutta keskustelun syynä on, että meidän teinillä on omat vastuualueet kodinhoidollisissa tehtävissä ja niiden mukaan myös viikkorahat määräytyy. Ulkopuoliset ilmeisesti ajattelevat, että käytän kotona lapsityövoimaa ja itse sitten pyörin facessa ja bloggaan… Joopa joo…

Teinin vastuut:

  • oman huoneen siisteyden ylläpito
  • omien petivaatteiden vaihto joka toinen viikko
  • tiskikoneen tyhjennys (usein kuitenkin ak. tyhjentää teinin ollessa koulussa)
  • kissan vessan siivous kerran viikossa
  • pentukoiran nopea pissatus aamulla, koulun jälkeen, ruuan jälkeen sekä vielä juuri ennen nukkumaan menoa (aiemmin oli vanhemman koiran pitkä lenkki koulun jälkeen)
Lisätienesti mahdollisuudet: 
(työt voivat korottaa viikkorahaa tai palautaa menetetyn viikkorahan)
  • koko kodin imurointi
  • koiran pesu
  • haravointi
  • nurmikon leikkuu
  • pölyjen pyyhintä
  • ikkunoiden pesu
  • vessan siivous
Näiden töiden lisäksi meidän teinimonsteri haluaa osallistua ruuanlaittoon. Meillä koko perhe pitää ruuanlaitosta ja tehdäänkin sitä viikonloppuisin yhdessä. Teinimonsteri haluaa myös usein leipoa ja hänestä onkin kehkeytynyt aikamoinen mestari. Omasta mielestäni tämä ruuanteon opettelu näin nuorena on vain hyvä. Ja sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. 
Moni nyt tietenkin miettii, minkä vuoksi teinimonsterille on vastuutettu koiranpentu. No, ihan vain siitä syystä, että teinimonsteri itse ilmoitti pennun olevan hänen. Ja nyt tässä äitinä jännitän koska innostus loppuu. Nyt on jo kestänyt kolme viikkoa… Eikä väsymistä näy. Meidän perheessä eläimet ovatkin näytelleet aina suurta roolia. Koiranpentu ei tietenkään ole yksin teinimonsterin vastuulla vaan suurimman työn todellisuudessa teen minä. Ne joilla on ollut koiranpentu ymmärtävät todellisen työmäärän.
Mielestäni eläintenhoito opettaa nuorelle vastuuta mielekkäästi. Nuori oppii laittamaan jonkin toisen tarpeet etusijalle, varsinkin pennun kohdalla. Pentu on vietävä ensin pissalle ennen kuin itse syö. Nuori myös oppii, ettei sitä lähdetä ihan niin vain omille menoilleen. Ensin pitää miettiä miten sen eläimenhoito järjestyy. Meillä kyllä aikuiset hoitaa teinimonsterin puolesta sovittuja hommia, jos teinimonsteri niitä etukäteen pyytää (toki myös muutenkin, mutta sitten napistaan).
Olenkin tässä pohtinut, että mitä muut perheet sitten tekee? Eikö lapsille anneta kotona kotitöitä tehtäviksi? Kuvitellaanko sen oikeasti olevan lapsityövoimaa ja jollain tavalla riistävän lapsilta lapsuuden? Onhan toki mediassa ollut puhetta siitä, että lasten tulee antaa olla lapsia ja tulisi välttää liian varhainen aikuistuminen. Mutta mikä sitten on oikea ikä alkaa tekemään kotitöitä? Voisin kuvitella sen olevan kova shokki jollekin 15 vuotiaalle yhtäkkiä alkaa tekemään kotitöitä, jos siihen asti on saanut olla kuin sika pellossa. Eli eikö olisi hyvä jos se aloitetaan jo varhaisessa vaiheesssa ja tehdään leikinvarjolla? Lisäksi kotityöt voi olla just sitä yhdessä tekemistä ja yhdessä oloa, kun kaikki osallistuu toimintaan. Esim. koko perheen suursiivous päivä, niin kuin meillä kerran kuussa. Ja tähän osallistuu kaikki.
Meillä teinimonsteri on ollut mukana ihan vauvasta asti tekemässä kotitöitä. Kun oppi kävelemään on koko ajan pyörinyt jaloissa. Ja kun veitsi alkoi pysymään kädessä sai alkaa leikkaamaan itse kasviksia sekä sekoittamaan kastikkeita ja taikinoita tai paistamaan lihaa yms. Pyykin ripustaminen on ollut teinimonsterin mielestä todella hauskaa tämän ollessa taapero samoin imurointi ja pölyjen pyyhintä, välillä piti ihan toppuutella tyttöä. Nyt nämä hommat sujuukin luonnostaan.
Meillä viikkorahan vastineeksi teinimonsterin on pitänyt hoitaa sovitut kotitehtävät. Viikkorahaa vähennetään aina rikkeen mukaan. Viime vuonna monsteri taisi saada viikkorahan täysimääräisenä muutamaa viikkoa lukuunottamatta, jolloin tuli hieman töppäiltyä tosin ei kotitöissä vaan ihan muuten.
Minulle on myös kauhisteltu asiaa, että teini ei välttämättä saa lainkaan viikkorahaa, jos töppää tarpeeksi pahasti. No, minun vastaus on, että jos minäkin töppään tarpeeksi pahasti niin en minäkään saa palkaa, koska saatan menettää työpaikkani. En minäkään saa rahaa, jos en tee mitään sen eteen. Mielestäni on hyvä oppia jo pienestä ettei se raha kasva puussa. Ja se että teinimonsteri jää jonkin viikon rahatta, ei oikeasti vahingoita lasta. Kyllähän lapsi silti saa ruokaa ja puhtaita vaatteita. Parhaimmassa tapauksessa teini vaan oppii vastuuta ja kasvaa vastuulliseksi nuoreksi naiseksi.
Mitä kotitöitä muut teettää nuorilla? Vai olenko ainut joka käyttää lapsityövoimaan?