Hae
Koivulan Emäntä

Perheriidat TOP 5 – kuinka ratkoa ongelmakohdat?

Perheriidat ne perheiden ja parisuhteiden akilleen kantapäät. Ei taida olla tässä maassa perhettä, jossa ei koskaan riidellä. Tai en ainakaan voi uskoa, että olisi. Mutta jos sellainen löytyy, niin nostan heille hattua ja haluan heti kuulla heidän perheen salaisuuden. Riidoilla on kuintenkin positiivisiakin vaikutuksia, ihan oikeasti. Kunnolliset ja rakentavat riidat puhdistavat ilmaa ja auttavat rakentamaan sekä jäsentelemään uudelleen elämää. Riiteleminen onkin taitolaji, jossa kehitytään koko elämän ajan.

Perheriidat kuuluvat arkeen eikä niiltä voi välttyä, ainakaan ihan kokonaan. Riitelemistä ei kannata pelätä eikä niitä tarvitse hävetä. Riitelemiseen kannattaa suhtautua avoimin mielin. Usein riidassa ”taistele ja pakene” -ilmiö, jolloin ei kyetä näkemään toisen osapuolen näkemystä asiaan. Jos asetelman muuttaa niin, että se me vastaan ongelma ja käydään yhdessä ongelman kimppuun pyrkimällä ratkaisemaan se, niin voidaan välttyä riitelemiseltä.

Perheriidat

Minulta on joskus kysytty, eikö meillä koskaan riidellä taikka eikö tuo mies ärsytä hulluuden partaalle, kun olemme jo niin kauan olleet yhdessä. Voi kuulkaa, kyllä meillä riidellään. Ja usein. Jos nyt ei ihan riidellä, niin ainakin kinastellaan jostain todella tyhjänpäiväiväisestä. Meidän perheeseen on muodostunut vakioaiheet, josta saadaan helposti riita aikaiseksi. Onneksi olemme ajan myötä löytäneet ratkaisukeinoja, kuinka voimme välttyä suuremmilta kahnauksilta.

1. Siivousvuorot / kotityöt

Siivousvuorot ja kotityöt ovat meidän perheessä ehdottomasti riitojen aiheuttaja numero yksi. Jos mistään muusta ei riidellä, niin tämä on aihe, josta saadaan ihan takuuvarmasti riita pystyyn. Meillä on siisteyskäsitykset kaikilla hieman erilaiset, emmekä ole päässeet sopuun kuinka ja miten usein mitäkin pitäisi siivota. Tai kenen vuoro on siivota. Haasteen tuo tavarat, joiden oikeaa paikkaa kukaan ei tunnu tietävän. Kuuluuko sakset keittiöön vai eteisen lipaston laatikkoon? Ja aina on tavarat jonkun mielestä aivan väärässä paikassa.

Ratkaisu: 

Tee siivouslista, merkkaa päivät jolloin työ tulee tehdä ja kuka on siitä vastuussa. Jokainen merkkaa, kun oma homma on hoidettu. Vuorot ja vastuut on hyvä jakaa vähintään yhden kuukauden ajaksi. Sopikaa tavaroille oikeat paikat. Paikan voi merkata esim. dymolla, jolloin voidaan yhdessä tarkistaa, onko tavara löytänyt oikealle paikalleen.

2. Kaupassa käynti

Kuka menee kauppaan, mihin aikaan, mitä sieltä ostetaan? AARGH! Kuinka paljon rahaa meni kauppaan eikä kuitenkaan tullut ostettua muka mitään syötävää.

Ratkaisu:

Suunnittele päivä niin, että käyt kaupassa esim. kotimatkalla tai, kun olet muutoinkin asioilla. Näin vältyt turhalta ravaamiselta. Suunnittele kauppalista huolellisesti ja pysy siinä. Kokeile merkata ostolistaan tavaroita heti tuotteen loppuessa. Koita tehdä ostoslista siinä järjestyksessä kuin tavarat on kaupassa, niin saat kerättyä tuotteet järjestyksessä. Sopikaa kauppavuorot esim. töiden ja muiden menojen mukaan. Älä mene kauppaan nälkäisenä, ota ensin pieni välipala.

3. Mitä tänään syötäisiin?

Mitä tänään syötäisiin on meillä ollut ikuisuusongelma. Suunnitelmallisuus puuttuu ja sitten kiukutellaan, kun on nälkä eikä ole mitään syötävää. Pahinta on vasta kaupassa aletaan miettiä, mitä sitä tekisi päivällä ruuaksi.

Ratkaisu:

Tee esim. yhden tai kolmen viikon kiertävä ruokalista, jota muokkaat sesonkien mukaan sopivaksi.  Ota koko perhe mukaan ruokalistan suunnitteluun ja huomioi kaikkien lempiruuat. Marttojen sivuilta löytyy loistavia vinkkejä kuinka ruokalistan voi suunnitella. Näin tulet ihan huomaamatta syömään monipuolisesti.

4. Lasten asiat

Kuka vie harrastuksiin ja hakee? Onko kuravaatteet ostettu? Kuka huolehtii ilmottautumisista kerhoihin tms.

Ratkaisu:

TEE LISTOJA! Olen alkanut rakastamaan erilaisia listoja, koska ne vaan on käteviä. Listaa kausivaatteet, mitä on ja mitä pitää ostaa. Ruksi vaan, kun asia hoidettu. Hommatkaa yhteinen kalenteri, esim. applen kalenteri on helppo jakaa perheenjäsenten kesken. Kalenteriin ylös koska pitää ilmottautua ja mihin, milloin on mikäkin harrastus ja kuka ne hoitaa. Jakakaa vastuut tasan, mutta huomioikaa kumman päiväohjelmaan ne osuu paremmin. Tärkeimpiin merkintöihin hälytys, jotta asiat tulee varmasti hoidettua.

5. Raha

Raha ja sen käyttö tuntuu olevan jokaisessa perheessä tänä päivänä tapetilla. Kuka ostaa ja mitä ostaa? Ja entä jos kulutustottumukset eroavat pahasti toisistaan? Erityisesti raha nousee keskusteluun, kun perheenjäsenten välillä on suuret tuloerot. Tulisiko aikuisten silti maksaa aina puolet kaikesta? Vai se joka tienaa enemmän, maksaa enemmän?

Ratkaisu:

Laatikaa yhdessä viikko- sekä kuukausibudjetti. Listatkaa kaikkien tulot, pakolliset menot ja tämän jälkeen tasatkaa käyttörahoja yhteisen sopimuksen mukaan. Sopikaa rahan käytöstä ja olkaa rehellisiä. Pohtikaa mikä on minimi mitä tarvisee ja missä asioissa olisi valmis joustamaan. Jos tuloerot ovat suuret, niin yleensä vaihtoehtona on, että suurituloisempi maksaa enemmän yhteisistä menoista tai sitten downsiftaa asumisessa ja ruuissa vähemmän tienaavan tasolle. Ikävä tosiasia on, että tässä kohtaa sen suurituloisemman on vain pakko joustaa johonkin suuntaan.

Meidän perheriidat on näillä keinoilla saatu vähenemään reilusti. Nykyään ongelmana on, miten onnistutaan pysymään sopimuksissa. Ja uutena riidan aiheena on tullut vanhempien yhteinen aika ja kummankin oma-aika. Mutta näistä joku toinen kerta lisää.

Mistä asioista teillä riidellään? Miten olette saaneet asiat ratkottua?

11 kommenttia

  1. Isäkuukaudet kirjoitti:

    Väsyneenähän pystyy riitelemään aivan mistä vain! Useimmiten aiheet taitavat löytyä ykköskategoriastasi ja syy on osittain siinä, että perheen toiselle aikuiselle riittää siivouksen tasona vähempi kuin toiselle. Tiedostettu ongelma.

    • Kati kirjoitti:

      Se on aivan totta! Mitä väsyneempi olet, sitä vakavammin nämä ottaa, eikä enää voi vähemmässäkään määrin hyväksyä toisen standardeja. Pitkällä ollaan, kun ongelman tiedostaa. Enää vain ratkaisu, niin ongelma pienenee tai ehkä jopa väistyy.

  2. Ida kirjoitti:

    Listat listat listat! -todellakin! Kaikki on paljon helpompaa, jos se on jo ylhäällä.

    • Kati kirjoitti:

      Listat kyllä pelastaa niin monelta! Samalla sen avulla saa myös jäsenneltyä omia ajatuksia. Ihan turhan ala-arvostettuja.

  3. Satu kirjoitti:

    Meillä ei tarvitse kaupassa käynnistä riidellä 😀 Vihaan sitä! Mies tietää sen ja on jotenkin kumman innokas ravinnon hakija muutenkin. Minä kyllä kokkaan. Hmmmm… mistä meillä riidellään, mies riitelee ”kiukkuaa” aika paljon pienistä asioista, joten minä riitelen sen kiukuttelusta 😀 kun ne on niin mitättömiä mistä huomauttaa 😀 Mutta hänen mielestä suuria asioita ilmeisemmin koska jaksaa niistä jauhaa… 😀 Eli siis ihan sitä arjen nahinaa!

    • Kati kirjoitti:

      Hahahaha, mahtavaa! Vitsi kun meillekin mies innostuisi kaupassa käynnistä niin, että lähtisi sinne innoissaan. Toi pikkuasioista kiukuttelu on kyllä ärsyttävää. Ja ymmärrän erittäin hyvin että se kiukuttaa. 😅

  4. Joanna Sormunen kirjoitti:

    Kommunikaatio on avain kaikkiin ongelmiin avioliitossa. Tämä on ihan älytön klisee mutta olen todennut käytännössä että näin se on. Ja seuraava avain on sitten joustavuus ja kärsivällisyys kun toisen mielipiteet ja näkemys asioista ovat aivan erilaiset tai jopa päinvastaiset.

    • Kati kirjoitti:

      Kyllä. Tosin sekin on toisinaan niin vaikeata. Kun tulee väsyneenä kotiin ja keittiö on pommin jäljiltä eikä kukaan ole tehnyt ruokaa. Tässä kohtaa keskutelu saattaa saada aivan väärän sävyn heti alkumetreillä. Olemmehan vain ihmisiä.

  5. Sari kirjoitti:

    Pikkulapsiaikana hermot oli unen ja oman ajan puutteesta selvästi tiukemmalla, joten tutuilta kuulostavat riidan aiheet. Saatoin suuttua esimerkiksi siitä että mies lähti töihin ja mun piti jäädä sairaiden lasten ja valvotun yön jälkeen yksin kotiin XD

    Nyt ajankohtainen koko perheen kina on kesäloma. Mikään ei kelpaa kaikille.

    • Kati kirjoitti:

      Meillä ei ole edes vielä uskallettu aloittaa keskustelua kesälomasta… teini jo suuttui, kun ei saanut unelmiensa talvilomaa ja tää loma meni keskellä remonttia. 😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *