Hae
Koivulan Emäntä

Rakennetaan unelmien koti tuunaamalla vanha

Välillä tuntuu, ettei minun elämässä ole yhtä ainuttakaan seeseistä hetkeä. Koko ajan olen uuden edessä. On muuttoa, opiskeluja, uusia työpaikkoja, remonttia tai vauvoja. Jos mitään muutosta ei ole näkyvissä, niin enköhän ala sellaista suunnittelemaan. Osaisinkohan edes olla niin, ettei mitään uutta ja jännitävää olisi näköpiirissä? En varmaankaan. Mutta nyt huhtikuussa minulla on tuntuu olevan useampi rauta tulessa, joten saapi nähdä miten emännän käy.

Maaliskuun lopulla meillä alkoi talon laajennus. Projektin alkuvaiheista kirjoitin tammikuussa. Projektia on suunniteltu jo syksystä 2017, mutta tosi toimet alkoivat vasta pari viikkoa sitten. Remontin keskellä eläminen on osoittautunut kahden pienen lapsen kanssa melkoisen mielenkiintoiseksi. Tai oikeammin hermoja raastavaksi. Lapset käyvät ylikierroksilla, kun ihmisiä ravaa tontilla enemmän kuin syntymäpäivinä. Uusia ja outoja ääniä kuuluu, eikä näin ollen saa päiväunia nukutuksi. Päiväunet korvataan sitten pidemmillä yöunilla.

Jos laajennusosa valmistuu aikataulussa pääsemme sisustamaan poikien uutta huonetta jo ensi viikon lopulla. Tästä onkin blogin puolelle tulossa useampi postaus, sillä nyt yritämme tehdä huoneesta kahden pienen pojan unelmien huoneen. Mielessäni olen jo useaan otteeseen sisustanut poikien huoneen, joten ainakin ideoita riittää. Lisää ideoita sisustamiseen olen menossa hakemaan kevätmessuilta (messulippu arvonta Koivulan emännän instassa).

Ensi viikolla remontti siirtyy tänne vanhalle puolelle ja meille aletaan rakentaan uutta olohuonetta ja ruokailutilaa. Näiden olisi tarkoitus valmistua toukokuun ensimmäiselle viikolle. Samalle viikolle on sovittu meidän uuden sohvan toimitus. Paljon on uutta tulossa ja vielä paljon on suunnittelu vaiheessa.

Kevään ja alkukesän aikana blogissa tullaan näkemään paljon remontointi ja sisustusjuttuja.

Tällaista tällä kertaa. Olen kyllä niin innoissani tämän kevään tuomista uusista asioista, että en meinaa pysyä housuissani. Toivottavasti vanhat lukijat pysyvät matkassa ja uusia lukijoita löytää blogiin muutos tuulten puhallellessa.

Kati

PS. Jos haluat pysyä paremmin mukana menossa, niin kannattaa kirjautua Koivulan emännän seuraajaksi instassafacebookissatwitterissä sekä You Tubessa. Pyrin tuottamaan kaikkiin kanaviin hieman erilaista sekä monipuolista sisältöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *