Hae
Koivulan Emäntä

Äitiyttä sateenkaaren kaikissa väreissä – Vierustan naiset ja äitienpäivä

Kuva: pixabay

Olen ilmeisesti elänyt sateenkaarikuplassa useita vuosia. Olen kuvitellut, että sateenkaariperheet eivät poikkea mitenkään heteroperheistä, eikö arki ole samanlaista kaikissa lapsiperheissä hienoisia vivahde-eroja lukuunottamatta. Olin kuvitellut muidenkin ajattelevan näin. Sateenkaarikuplani puhkesi tyystin, kun aloitin seksologian opinnot. Tuli yllätyksenä, että useat ihmiset pitävät edelleen vuonna 2018 sateenkaariperheitä outona ja poikkeavana osana väestöä. Minulle, joka on kasvanut vähemmistöryhmien ympäröimänä ja jonka paras ystävä on homo, on hämillään valtavirran vanhanaikaisesta suhtautumisesta.

Tästä syntyikin ajatus rikkoa heteronormatiivisia ajatuksia ja myyttejä, jotka liittyy sateenkaariperheisiin. Tähän seikkailuun valjastin mukaan hyvän ystäväni, ihanan Annin perheineen. Aloitan blogissani juttusarjan Vierustan naisista, joka kertoo tuiki tavallisesta ja tylsästä sateenkaariperheen arjesta. Samalla pohditaan miten sateenkaariperheen arki eroaa heteroperheiden arjesta. Sarja tulee ilmestymään kerran viikossa, aina maanantaisin.

Tervetuloa kurkkaamaan millaista on elää sateenkaariperheessä!

Vierustan naiset

Vierusta on vanha, viehättävä talo Jokelan keskustassa, vanhoillisessa Tuusulassa. Se on nähnyt monia kasvoja ja viimeisimpänä siihen muutimme me: lapsiperhe sateenkaaren kauniissa väreissä, tehden Vierustasta avarakatseisemman. Arkeamme yhdistävät opiskelu, talon hoivaaminen ja lemmikit. Meille tärkeitä juttuja ovat kiireetön yhdessäolo, keskusteluille avoin ilmapiiri sekä luonnon kunnioittaminen. Uusia ja vanhoja tarinoita kirjoittaa perheen äiti, Anni Halen. Mukana tarinoissa seikkailee puoliso Hymy sekä 8- ja 10-vuotiaat tytöt, koirat Pablo ja Dalì sekä Liona-kissa. (Anni Halen)

Vierustassa tullaan Äitienpäiväsunnuntaina heräämään säätiedotuksen mukaan lämpimään ja aurinkoiseen päivään. Annin puoliso Hymy aikoo hemmotella tyttöjen kanssa Annia ja tämä tuleekin saamaan aamupalan sänkyyn tarjoiltuna. Tytöt ovat jo valmistaneet koulussa äitienpäivälahjat, joita malttamattomana yritetään vielä jemmailla äidiltä. Nuorin tytöistä olisi jo heti halunnut näyttää äidilleen valmistamansa yllätyksen, mutta suostui odottamaan sunnuntaita. Päivällä Vierustan naiset suuntaavat Annin veljen luokse syömään ja kahvittelemaan. Päivän ohjelma on vielä yllätys. Melko perinteisesti äitienpäivää tullaan Vierustassa viettämään. Samanlainen äitienpäivä voisi olla myös Koivulassa.

Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille!

Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *