Hae
Koivulan Emäntä

Mieli vastaan fysiikka – Tarina burnoutista

Kuva: pixabay

Minä olen suorittajatyyppiä. Teen aina kaiken ja mielellään itse. Töissä olen ollut tunnettu siitä, että jos tarvitaan ihminen, joka jää ylitöihin minua kannattaa pyytää, olen varma-nakki. En kieltäydy tehtävistä, teen ylityöt ja tulen töihin tarvittaessa vaikka kesken jouluaterian. Olen aina ollut se, joka rientää apuun, kun pyydetään. Apua pyydän harvoin ja jos pyydän, niin silloin on tosi kyseessä. Minulla oli kuvitelma, että tässä maailmassa on pärjättävä itsekseen ja avuntarve on merkki heikkoudesta.

Nuorena en ymmärtänyt lainkaan levon tärkeyttä, ajattelin sen olevan joku vanhusten juttu, mikä ei kosketa minua lainkaan. Mielessä kaikui sanonta ”nuorena se vitsa on väännettävä” eli pakko olla parempi kuin muut, hankkia laaja-alaisesti kokemuksia, opiskella kokoajan lisää, olla innovatiivinen ja aikaansa edellä, jotta sitä työtä on jatkossakin. Työttömyystilastot vilisivät silmissä ja kauhukuvat ajautumisesta kortistoon. Myöhemmin olen ymmärtänyt miten haitallisia ja vääristyneitä kuvitelmani ovat olleet. Olen tajunnut, että ilman lepoa en voi olla se super-ihminen, joka haluaisin olla. Se vain on mahdotonta. Kantapään kautta olen oppinut, että elimistö ottaa tarvitsemansa levon tavalla taikka toisella.

Viikko sitten Manta kirjoitti minulle tuskastaan. Kuinka työelämä on alkanut ahdistaa ja kuinka pala tuntuu nousevan kurkkuun pienimmästäkin asiasta, mutta silti kokee pakonomaista tarvetta yrittää ja jaksaa. Mantan vuodatus sai minut muistelemaan omaa hetkeä, kun fysiikka lopulta petti kokonaan ja muutti elämäni.

Mantan kirje:

Kun makaa kotona ja kiroaa rokotesuojan alimpaan helvettiin, on hyvä aika pohtia sitä, kuinka paljon pelkästään (loputon) stressi ja ahdistus vaikuttaa fyysiseen terveyteen. Mielen sopukoista alkaa nousta esiin ajatus, että tämäkö on elimistön tapa kertoa, että nyt pitää hidastaa tahtia tai kohta käy todella hassusti.

Pitkän aikaa olin aina se, joka on aina terve tai ainakin siinä kunnossa, että työt pystyi hoitamaan. Se, joka tulee vaikka pää kainalossa töihin ja paikkaa muiden sairaslomat, lepoajoista piittaamatta. Kunto kesti ja voin hyvin. Kunnes vuosi sitten alkoi ensimmäisen kerran hälytyskellot soimaan.

Vimeisen vuoden aikana olen sairastanut yhden munuaisaltaan tulehduksen, maustettuna virtsakivillä, muutamat kahden-kolmen viikon flunssat, oksennustaudin, espanjalaisen flunssan (ironisesti kuukauden kesäloman aikana Espanjassa), viimeisimpänä kuuden viikon flunssan keuhkoputkentulehduksella. Ehdin tässä olla vajaan kuukauden terveenä ja nyt epäilyksen alla on influenssa B tartunta rokotteesta huolimatta. 

Tarpeeksi kauan, kun tässä mietti ja pyöritteli ajatuksia päässään, ei voi välttää ajatusta siitä, että edes osittain elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen ihminen ei juurikaan sairasta. Tai minä en ainakaan ole sairastanut silloin. Elämäntapani eivät ole kuitenkaan mitenkään erityisen terveelliset; tupakoin, en harrasta tarpeeksi liikuntaa ja tiedän syöväni todella huonosti (minulla on todella epäterve suhtautuminen ruokaan), nukkuminenkin on mitä sattuu (vuorotyöläisen haasteita). Kaikki nämä elementit ovat olleet elämässäni aina läsnä, mutta olen silti ns. perusterve läskeistäni ja elämäntavoistani huolimatta. Lukuun ottamatta toki tuota rakasta pääkoppaani. Lopputuloksena on se, että silloin kun voin henkisesti edes kohtalaisesti, voin myös fyysisesti paremmin ja minulla on silloin hyvä vastustuskyky. 

Tuntuu, että stressi ja ahdistus avaavat portin elimistööni. Stressaantuneena ja ahdistuneena en ilmeisesti jaksa huolehtia itsestäni tarpeeksi. Silloin iskevät kaiken maailman bakteerit, virukset, pöpöt ja mitkä lie lutikat kroppaani. Elimistöni kertoo minulle, että nyt Manta hidasta. Jos et muuten ymmärrä levätä, niin pakotan sinut lepäämään jollain niin kamalalla taudilla, ettet ainakaan viikkoon nouse sängystä. Ja sairastumisen myötä, poden huonoa omatuntoa, koska joudun olemaan poissa töistä. Nyt joku, joutuu paikkaamaan minua. Stressi aiheutti sairastumisen ja sairastaminen sekä pakkolepo aiheuttaa lisää stressiä, josta seuraa uusi sairaus. Ja näin kierre on valmis. Nyt enää pitäisi tästä kierteestä päästä eroon. Helpommin sanottu kuin tehty. Vain aika näyttää miten tässä käy.

Rakkaudella, Manta

Minulla ja Mantalla on paljon yhteistä. Kuvittelemme, että meidän on pakko ylisuorittaa. Luulemme, että jos emme tee aina kaikkea ja ole aina valmiina, me muutumme tarpeettomiksi. Tämä ajaa meidät pakonomaiseen tarpeeseen osoittaa olevamme korvaamattomia. Laitamme työt terveytemme edelle.

Työ on ollut minulle pakkomielle siihen asti kunnes elimistöni teki kokonaan stopin. Uskon vahvasti, että stressi, uupumus ja pakonomainen tarve ylisuorittaa olivat ne viimeiset laukaisevat tekijät, että sairastuin Crohnin tautiin ja lopulta MS-tautiin. Nämä niin lopulliset sairaudet auttoivat minut viimein tajuamaan, että elämässä on muutakin kuin työ. Minä en ole korvaamaton. Aina on joku, joka tulee tekemään tekemättömän työn.

Miltä sinusta tuntuu, onko mieli ja fysiikka yhteydessä vastustuskykyyn? 

Terveisin, Kati

PS. Seuraathan jo Facebook ja instagram -tilejäni?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *