Hae
Koivulan Emäntä

Kodinvaihtaja lapsiperheeseen – Kelmi tuli taloon

Niin siinä sitten kävi, että Kelmi tuli taloon. En tiedä oikein miten tässä näin kävi. Varsinkin, kun olin Sissin jälkeen ollut sitä mieltä ettei enää koskaan. Sissin kuolemasta on jo viisi kuukautta. Aika on tehnyt tehtävänsä ja haavat alkaneet arpeutua. Edelleen on hetkiä, kun tunnen suunnatonta ikävää, mutta ne hetket menevät nopeasti ohi. Suru on koteloitunut.

Valon lisääntyessä se sitten iski. KOIRAKUUME! Ihan yllättäen minut alkoi vallata tuo polttava kuume, eikä se enää päästänyt otteesta. Aloin katselemaan tulevia pentueita. Päädyin, että meille tulee Bordercollie. Sellaista olin aina halunnut ja nyt oli aika. Aloin lämmittelee miestä ajatukselle. En saanut vastakaikua, miehellä oli vielä liian tuoreessa muistissa Sissin pentuaikana tekemät tuhot. En kuitenkaan luovuttanut, sitkeesti vein miestä kattoo pentuja. Kyllä se joku päivä myöntyy.

Eräänä päivänä sattuma astui esiin ja heitti eteen Facebook ilmoituksen, jossa 3 vuotias leikkaamaton uros etsi uutta kotia omakotitalosta maaseudun rauhasta. Ilmoituksessa kerrottiin koiran olevan arka, eikä sovellu kaupunkiin taikka kerrostaloon. On tottunut lapsiin ja osaa peruskäskyt. Mukana oli muutama kuva.

Ilmoituksessa rehellisesti kerrottiin, että koira elänyt pentuajan huonoissa oloissa, ennen kuin pääsi tämän hetkiseen kotiin. Koiran kanssa oli kaksi vuotta tehty töitä ja saatu aikaan melko kelpo yksilö. Arkuutta lukuunottamatta, joka oli syy miksi nykyinen omistaja oli tullut siihen tulokseen, ettei voi kerrostalo kaksiossa keskellä vilkasta kaupunkia tarjota koiralle sellaista elinympäristöä minkä tarvitsee.

Normaalisti skippaan tällaiset ilmoitukset. En kaipaa ongelmia, varsinkin kun tällaisissa ilmoituksissa on yleensä se pahin jätetty mainitsematta. Arat ja rescue-koirat ovat ehdoton ei. Tässä ilmoituksessa oli kuitenkin jotain. Siitä kuulsi omistajan suuri rakkaus, huoli ja toive. Ennen kuin ehdin ajatella kahdesti, lähetin kysymyksen koirasta. Aloitimme pitkän kirjeenvaihdon facebookissa. Lopulta sovimme treffit. Kävin ystäväni kanssa Tampereella katsomassa koiraa. Rakastuin.

Seuraavat treffit sovittiin koirapuistoon, jotta meidän koirat tapaavat toisensa. Tulevatko juttuun? Jos eivät, asia on sillä selvä, eikä minun tarvitse pohtia aikuisen koiran ottamista. Jos on mahdollista, niin meidän Solo vanhus rakastui Kelmiin jopa kovempaa kuin minä. Kyllä, hän tulee meille. Vielä pitää saada vastaan hangoitteleva mies suostumaan.

Yllätyin miten helposti mieheni myöntyi. Oliko taikasanat: aikuinen ja omaa peruskäkyt? En tiedä, eikä sillä niin väliä, koska lupa heltyi. Tosin vielä oli kysymysmerkki, mitä Kelmi tuumaa meidän lapsista, kodista ja miehestä. Sovittiin, että Kelmi tulee tutustumaan meidän kotiin ja jos kaikki menee hyvin saa jäädä reissulle. Ja niin siinä sitten kävi; Kelmi muutti meille.

Moni sanoi, että olen ihan hullu. Kuka järkevä ihminen ottaa kodinvaihtajan lapsiperheeseen, varsinkin kun kyseessä on rescue-koira? Ja kun yhtälöön lisätään koirasusi, niin voidaan varmana sanoa minun tärähtäneen. Nyt kun tätä kirjoitan, niin pitäisin kyllä itsekin itseäni tärähtäneenä, ellen tietäisi mitä olen tekemässä.

Olen koko 36 vuotiaan elämäni ajan asunut koirien kanssa. Elämääni on mahtunut jos jonkin näköistä koiraa. On ollut arkoja, vaativia, uhkarohkeita, jääräpäitä. Kaikille koirille on kuitenkin ollut yhteistä se, että ovat sulattaneet omalla tavallaan aina kaikkien sydämet ja heistä on sukeutunut oikein mallikkaita perheenjäseniä.

Kokemuksesta siis tiedän, että paljon työtä on edessä. Minun pitää ansaita koiran luottamus. Minun pitää olla kärsivällinen ja johdonmukainen. Meidän pitää antaa Kelmin olla oma ihana itsensä ja rakastaa häntä ehdoitta. Joku päivä tämä kaikki palkitaan ja Kelmistä tulee meidän koira.

Kelmi on nyt ollut meillä reilun vuorokauden ja olen hämmästynyt miten hienosti on kotiutunut. Vanhan omistajan hyvästeltyä, Kelmi oli hetken levoton ja pohti mitä tehdä. Rauhoittui kuitenkin nopeasti ja päätti alkaa leikkiä lasten kanssa. Päivän kääntyessä iltaan ja yöhön, levottomuus iski. Tunnin hermoilun jälkeen paikka löytyi meidän teinin sängystä, jossa nukkui pitkälle aamuun.

Uusi päivä on ollut täynnä ihmettelyä. Ollaan tutustuttu uusiin paikkoihin, katseltu pihaa ja ihmetelty. Vapaaksi emme ole vielä uskaltaneet laskea. Sen aika koittaa myöhemmin, kun luottamus on ansaittu puolin ja toisin. Vuorokauden jälkeen voidaan jo melko varmana sanoa, että Kelmi on löytänyt loppuelämänsä kodin.

Villi viisikko -blogista voi käydä lukemassa millainen kokemus heillä on, kun koiranpentu saapui taloon.

Jos haluat seurata miten Kelmi meille kotiutuu ja saada kuulla Kelmin kuulumisia, kannattaa laittaa Koivulan emännän facebook sekä instagram-tilit seurantaan. Niihin päivittelen jatkossa Kelmin kuulumisia.

Koiramaisin terkuin, Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *