Hae
Koivulan Emäntä

Simppeliä sormiruokailua vai hermoja raastava illallinen?

”Meillä tullaan sormiruokailemaan! Silmu saa tutustua ruokaan kaikilla aisteilla, aivan omaan tahtiin.” – näin julistin vielä Silmun ollessa viisi kuukautta. Tähtäimessä oli 6kk täysimetys ja sen jälkeen lapsentahtisesti sormiruokaillen siirtyminen kiinteään ruokaan.

Olin raskausaikana opiskellut sormiruokailusta ja simppeli sormiruokakeittiö -sivustosta tuli minulle melkein raamattu. Omaksuin täysin sen ideologian:

”Sormiruokailu on lapsen ehdoilla etenemistä. Lapsi saa itse määritellä mitä hän syö, paljonko ja missä tahdissa. Hän on alusta asti aktiivinen osallistuja perheen ruokapöydässä. Samalla muillakin on mahdollisuus keskittyä omaan ruokailuunsa, vaikka sormiruokailijaa toki pidetäänkin silmällä. Sormiruokailun avulla lapsi oppii motorisia taitoja. Hän saa myös tutustua ruokaan paitsi maistaen, myös kosketellen, tutkien ja katsellen.” (Lähde: Simppeli sormiruokakeittiö)

Näin silmissäni, kuinka istumme kaikki yhdessä ruokapöytään ja voimme yhdessä nauttia ruokailusta. Ajattelin, kuinka lapseni motoriset taidot kehittyvät nopeasti. Mielessäni tein itsestäni täydellisen äitihahmon, joka opettaa lapsilleen hienoja taitoja. Kiillotin vuoden äitikruunua mielikuvissani. Innoissani odotin näitä mielikuvieni ruokailuhetkiä. Sitten tuli se päivä, kun kiinteiden ruokien aloitus tuli ja mielikuvani katosi kuin pieru Saharaan.

Olin varautunut sotkuun, sitä varten pöytään oli asennettu kunnon alusta ja ruokalapuksi ”teurastajan” essu suojaamaan vaatteita. Olin myös varautunut, ettei se ruokailu ihan heti onnistu ja syödyn ruuan määrä olisi vähäinen. Olin kuvitellut, että olen tähän valmis. Muahahahahahah, mikä vitsi! En todellakaan ollut sormiruokailuun valmis!

Paras paikka aloittaa sormiruokailu olisi ollut ilman rihman kiertämää kylpyhuoneessa. Se sotkun määrä oli aivan naurettavaa! Ruokaa oli lattialla, seinässä, pöytälevyn alla, tuoleilla, tukassa, silmissä, essun sisällä. Tätä luetteloa voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ruokaa oli kaikkialla muualla paitsi suussa.  Ruokaa heiteltiin, muussattiin ja litisteltiin muiden pöydässä istuvien hihoihin. Ei puhettakaan mukavasta/rentouttavasta ruokailuhetkestä, saati että olisi itse voinut syödä samalla.

Neljännellä kokeilu kerralla ruokailu sujui jo vähän ”paremmin”. Ruokaa meni jopa suuhun! Olin varautunut kakomisiin. (Tai niin luulin.) Kun se oma lapsi alkaa naama punaisena kakoa ja näyttää siltä, että tukehtuu ihan kohta, tajuaa ettei siihen voi valmistautua. Mielessä vilisi tukehtuvan lapsen ensiapuaohjeet. Käsi hakeutui puhelimelle näppäilemään hätäkeskuksen numeroa. Paniikki otti vallan ja kaikki kauhukuvat piirtyivät silmiin.

Helpotuksen aalto pyyhkäisi yli, kun lapsen henki alkoi taas kulkea normaalisti ja kakomisen aiheuttanut ruoka saatu pois suusta. Meni pari päivää ennen kuin uskalsin antaa Silmun kokeilla uudelleen sormiruokailua. Taas ruoka aiheutti kakomista, mutta sitkeesti Silmu halusi tunkea ruokaa suuhun. Aloin rentoutua ja usko sormiruokailun onnistumiseen palasi, sillä kakomiset helpottuivat ja olivat hetkessä ohi. Silmu oppii! Ei tähän kuolekaan!

Sormiruokailusta ei muodostunut tällä kertaa meille se ainoa tapa ruokailla, niin kuin olin suunnitellut. Olin kuvitellut sormiruokailun olevan helpoin tapa ruokailla, mutta sitä se ei ollut meille. En yksinkertaisesti kestänyt sotkua. Tai oikeammin en jaksanut kahden pojan leikkimistä ruokapöydässä ja siitä aiheutuvaa sotkua.

Olen pettynyt itseeni, minun olisi ehkä pitänyt olla kärsivällisempi ja kasvattaa suurempi sietokyky itselleni. Mutta minkäs teet. Tämä oli minulla se äitiyden kohta, jossa päätin mennä sieltä missä aita on matalin. Ja se on ihan ok.

Tällä hetkellä meillä syödään syötettynä (samalla harjoitellaan lusikan käyttöä) suurin osa ruuista. Leivät, tuoreet hedelmät yms, helpot paloitellut ruuat syödään sormiruokaillen. Päivä päivältä taidot karttuvat ja sotkun määrä vähenee. Ehkä vielä tämän kesän aikana meillä syödään täysin itse. Ehkä tämä riittää tälle äidille. Tällä kertaa…

Terkuin, Kati

PS. Sormet Suuhun -blogista löytyy vinkit onnistuneeseen sormiruokailuun ja Shitty is new black -blogissa kerrotaan miten keskosen sormiruokailu lähtee käyntiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *