Hae
Koivulan Emäntä

Millaista opetus oli peruskoulussa 80-90-luvun Helsingissä? – Kasvatettiinko lapset sukupuolimuotin mukaan?

Olen varttunut lapsuuteni 80-90-luvun Helsingissä. Olin harvoja lapsia alueellamme, joka ei koskaan ollut päiväkodissa. Esikouluun pääsin, jotta saisin pehmeän laskun kouluun. Oppisin odottamaan vuoroani sekä toimimaan ryhmässä. Muistan vieläkin kuinka ihastunut olin eskariin. Siellä sain ensimmäisen tyttökaverin, olinhan aikaisemmin leikkinyt lähinnä poikien kanssa. Tyttökaverin kanssa haaveiltiin koulun alkamisesta ja leikimme joka päivä koulua.

Ensimmäiselle luokalle

Viimein koitti se päivä, kun astelin innokkaana Malmin vanhan kansakoulun porteista sisään reppuselässä ja hiukset saparoilla. Elimme tällöin 80-luvun loppupuolta. Muistan edelleen ensimmäisenä koulupäivänä päälläni olleet kissa t-paidan, mummin neuloman vaaleanpunaisen neuletakin ja uudet farkut. Olin erittäin ylpeä koululainen.

Nimien opetteleminen oli jännittävää, niin itselle kuin opettajallekin. Erityistä ongelmaa opettajille tuntui tuottavan, jos nimi oli kovin erikoinen taikka luokalla oli useampi saman niminen. Pääsääntöisesti opettajat kutsuivat meitä oikeilla nimillä, en muista tytöttelyä tapahtuneen juurikaan. Joskus saatettiin oppilaat jakaa tyttö-poika parijonoon taikka tyttöjen ja poikien ryhmiin. Saimme olla jokainen oma ihana yksilömme ja se tuntui olevan opettajien kunniatehtävä.

Vaikka ulkoisesti olin tyttö, olin luonteeltani poika. Olinhan minä suurimman osan ajan lapsuudestani kasvanut poikien kanssa. Rakastin rajuja leikkejä sekä leikkejä, joissa kysyttiin rohkeutta ja nokkeluutta sekä vaadittiin nopeutta. En arastellut liata vaatteina, haastaa poikia sotaleikkeihin taikka kiipeilykilpailuun. Olin tyttö, joka kiipesi korkeammalle puussa, teki rohkeimmat jäynät opettajille sekä lähti pelkäämättä kohti uutta seikkailua.

En ollut luonteeltani se perinteinen tyttö, mutta minut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olin. Koko ala-asteen, nykyisen alakoulun, ajan minulla oli paljon kavereita ja opettajat yleisesti ottaen piti minusta. Koskaan en saanut kuulla: ”Ei tytöt käyttäydy noin” – fraasia, josta isääni varoiteltiin minun saavan kuulla. Varoiteltiin koulukiusaamisella ja opettajien silmätikuksi joutumisella, jos isä ei opeta minulle kuinka tytön kuuluu käyttäytyä. Poikamaisuudestani en joutunut koulukiusatuksi, eikä opettajat minua siitä koskaan soimanneet.

80-luvulla

Liikuntatunnilla jako sukupuolen mukaan

Vasta liikuntatunneilla saimme ensimmäisen kerran todeta opetuksen olevan erilaista tytöillä ja pojilla. 1.-4. luokkaan asti meillä oli yhteiset liikuntatunnit, toki meillä oli erilliset pukutilat, joissa omaa sukupuolta edustava valvoja. Ensimmäinen konkreettinen ero minkä muistan oli, ettei poikien tarvinnut liikuntatunnin jälkeen peseytyä ellei halunnut. Meille tytöille taas opastettiin ettei tyttöjen kuulu haista hielle, joten pikapesu ja vaatteiden vaihto kuuluu tehdä liikuntasuorituksen jälkeen.

Vasta 5. luokalle mentäessä pelin henki varsinaisesti muuttui. Tytöt ja pojat jaettiin omiin ryhmiin. Tyttöjen liikunnassa keskityttiin enemmän tanssiin, voimisteluun ja sellaisiin ”tyttöjen” juttuihin. Kun taas pojat pelasivat säbää, korista ja futista. Ärsytti. Lopulta muutama meistä tytöistä ilmaisi mielipiteen asiasta, jonka tuloksena saimme valita kummassa ryhmässä olimme.

Sukupuolimuotin rikkomista

Peruskoulun aikana opin tasa-arvosta, mahdollisuuksista sekä hyväksynnästä. Pojat harjoittelivat kotitaloutta sekä käsitöitä ja tytöt osallistuivat teknisentyön tunneille. Muistan muutaman pojan, jotka innostuivat kutomisesta ja luokassa valmistui heidän toimestaan useammatkin lapaset. Isäni sai minulta upeasti kirjaillun ja poltetun naulakon joululahjaksi. Ja yhden pojan kanssa suunnittelimme vakavasti oman konditorian perustamista innostuttuamme leipomisesta.

Historiassa opiskelimme suurmiehistä ja -naisista. Keskustelimme millaisia mahtavia ja viisaita ihmisiä ennen meitä on elännyt. Kiitos heidän, voimme tänä päivänä elää juuri tällaista elämää, täynnä mahdollisuuksia toteuttaa itseämme, eikä meitä ohjata sukupuolimuotin mukaan.

Kasvatettiinko 80-90-luvun Helsingissä lapset johonkin tiettyyn muottiin? Sellaista en ainakaan koulussa huomannut. Pojat saivat olla herkkiä ja tytöt villejä. Kaikkia oppiaineita opetettiin tasapuolisesti ja valinnaiset saatiin valikoida oman mielenkiintojemme mukaan, eikä niitä tarjottu oletetun sukupuolimuotin mukaan.

Onko opetus ollut jo 30 vuotta sukupuolitietoista ja nyt vasta se sanoitettiin? Toki tiedostan, ettei asiat ole kaikissa kouluissa olleet näin kuin minun kouluissani. Opetuksessa on ollut alueellisia eroja sekä eroja eri opettajien välillä. Onko opetushallituksen laatima uusi ohjeistus sukupuolitietoiseen opetukseen vain keino laadun sekä tasapuolisen opetuksen varmistamiseen? Ehkä olen vain onnekas, että meidän luokalla oli hyvät lähtökohdat kasvuun.

Terkuin, Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *