Hae
Koivulan Emäntä

Onko miehen flunssa pahempi kuin naisen? – Miten selvitä tulevasta flunssakaudesta menettämättä mielenterveyttä?

Flunssakausi lähestyy ja meillä aletaan jännäämään, kuinka monet flunssat tänä talvena sairastetaan. Viime talvena meillä kävi kylässä useat korvatulehdukset ja vielä useammat flunssat, enterorokkoa ja poskiontelontulehduksia unohtamatta. Jokainen perheenjäsen oli vuorollaan kipeänä. Tämä tarkoitti käytännössä useita sairauspäiviä, poissaoloja opinnoista, töistä sekä harrastuksista. Toiveena olisi selvitä flunssakaudesta tänä vuonna hieman vähemmillä sairauspäivillä sekä pienemmällä kuormittumisella.

Perheenjäsenen sairastaminen kuormittaa ja työllistää minut aina täysin. Minä olen yleensä se, joka jää pois töistä, opinnoista sekä harrastuksista. Kun lapset sairastaa, hoidan ja passaan heidät, samalla kun pyöritän muuta arkea. Jos minä sairastun, hoidan lapset ja kodin. Kotityöt hoituu puolihuolimattomasti, ruuaksi kelpaa einekset. Lapset saavat asua telkkarin edessä tai tekemässä ihan mitä haluavat, kunhan ovat sovussa ja hiljaa. Rutiinit menevät auttamattomasti sekaisin.

 

Jotta perheessämme voidaan elää tasapaksuista ja ah, niin ihanan rutiininomaista arkea, meillä ottaa jokainen influenssarokotteen. Tämän lisäksi huolehditaan käsihygieniasta erityisen tarkasti, jos vaikka muutama flunssa jäisi sairastamatta. Ihan vain tämän äidin jaksamisen ja mielialan vuoksi. Eniten kuitenkin toivon, ettei mieheni saa yhtään flunssaa tänä talvena…

MIEHEN SAIRASTUMINEN VAIKUTTAA KOKO PERHEESEEN

Mieheni sairastuessa hän taantuu taaperon tasolle, omatoimisuus ja osallistuvuus arkeen katoaa tyystin. Särkylääkkeitä ei löydy lääkekaapista ja kuumemittarin toiminta muuttuu ydinfysiikaksi. Hän kaatuu sängyn pohjalle valittamaan huonoa oloaan, kukaan ei ole ollut niin kipeä kuin hän. Tottakai hän sairastaa flunssaan kaikista koviten. Lääkäriin ei tietenkään missään tapauksessa lähdetä. Eihän ne lääkärit kuitenkaan mitään tee. Siinä toki onkin oikeassa, jos kyseessä on viruksen aiheuttama flunssa. Ei ole olemassa kuin oireenmukainen hoito.

Mieheni sairastuminen ärsyttää suunnattomasti. Siinä missä minä hoidan sairaanakin kaikki velvollisuuteni, mieheni keskittyy sairastuessaan vain omaan kurjuuteensa vaatien hoivaa ja huolenpitoa. Pienikin lämmönnousu aiheuttaa toimintakyvyn menetyksen. Olen useasti huomauttanut hänen vain esittävän ja kärsivän miesflunssaa, mikä on johtanut vielä pahempiin oireisiin ja taantumiseen. Saan kuulla, että hänen sairautensa on pahempi kuin minun, luonnollisesti en usko tähän.

Muutama vuosi sitten julkistettiin Johns Hopkinsin yliopistossa tehty tutkimus, joka todistaa miehen sairastavan flunssan kovemmin kuin naisen. Syynä tähän on miesten vähäinen estrogeenin määrä. Tutkimuksen mukaan estrogeeni lieventää oireita, minkä vuoksi naiset useimmiten pitävät toimintakykynsä ja suoriutuvat myös sairastaessaan lasten hoidosta ja kotitöistä. Tutkimus oli miehelle lottovoitto! Nyt on siis (IKÄVÄ KYLLÄ) todistettu hänen olevan oikeassa!

Tieteellisestä näytöstä huolimatta suhtaudun mieheni sairastamiseen erittäin skeptisesti. Miksi? Enkö anna mieheni sairastaa? Siitäkö tässä minun voimakkaassa vastarinnassa on kyse? Pitääkö miehen olla vahva, joka kestää kaiken eikä saa olla heikkouksia? Elänkö 50-luvun avioliittoa vaalien vanhanaikaisia sukupuolinormeja? 

Päätin, että tänä vuonna yritän ottaa tosissani mieheni sairastumisen ja kokeilen toisenlaista lähestymistapaa hänen kipuihin ja oireisiin. Yritän olla mahdollisimman empaattinen ja ymmärtäväinen. Tuon hänelle muutaman kupin kuumaa juomaa sänkyyn särkylääkkeiden kera ja annan levätä rauhassa. Ehkä tällaisella lähestymistavalla flunssa menee nopeammin ohi? Todistettavasti kettuilu ja epäuskoisuus ei ole ollut kovinkaan tuottoisaa.

PS. oletko jo liittynyt Koivulan emännän postituslistalle? Jos et, niin nyt voisi olla hyvä aika liittyä, niin saat maksimissaan kaksi kertaa kuukaudessa  mielenkiintoisimmat postaukset, viikonruokalistan sekä vinkkejä suoraan sähköpostiisi.

Liity Koivulan emännän postituslistalle

* indicates required

(function($) {window.fnames = new Array(); window.ftypes = new Array();fnames[0]=’EMAIL’;ftypes[0]=’email’; /*
* Translated default messages for the $ validation plugin.
* Locale: FI
*/
$.extend($.validator.messages, {
required: ”Tämä kenttä on pakollinen.”,
maxlength: $.validator.format(”Voit syöttää enintään {0} merkkiä.”),
minlength: $.validator.format(”Vähintään {0} merkkiä.”),
rangelength: $.validator.format(”Syötä vähintään {0} ja enintään {1} merkkiä.”),
email: ”Syötä oikea sähköpostiosoite.”,
url: ”Syötä oikea URL osoite.”,
date: ”Syötä oike päivämäärä.”,
dateISO: ”Syötä oike päivämäärä (VVVV-MM-DD).”,
number: ”Syötä numero.”,
digits: ”Syötä pelkästään numeroita.”,
equalTo: ”Syötä sama arvo uudestaan.”,
range: $.validator.format(”Syötä arvo {0} ja {1} väliltä.”),
max: $.validator.format(”Syötä arvo joka on yhtä suuri tai suurempi kuin {0}.”),
min: $.validator.format(”Syötä arvo joka on pienempi tai yhtä suuri kuin {0}.”),
creditcard: ”Syötä voimassa oleva luottokorttinumero.”
});}(jQuery));var $mcj = jQuery.noConflict(true);

3 kommenttia

  1. Suvi kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu. Mietin tässä muutama päivä sitten flunssaoireiden kourissa, että minulla ei oikeasti ole ”varaa” sairastaa. Usein otankin kaikki ennaltaehkäisevät vitamiinit ja lääkkeet, jos muilla perheen jäsenillä ilmenee flunssan oireita ja yritän tehdä kotitöitä rästiin, jos vain mahdollista 🙂

  2. Satu-Johanna kirjoitti:

    Kuulostaa hyvinkin tutultu toiminnalta 😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *