Hae
Koivulan Emäntä

Ruokapöydän nipottaja – Turhaa nipotusta vai perusteltua paasausta?

Olen muuttunut ruokapöydän nipottajaksi. Ainakin siltä se on alkanut tuntumaan. Enkä oikein tiedä pidänkö tästä tunteesta lainkaan. Voisinko hieman höllätä nutturaani vai aiheuttaisiko se vielä enemmän harmaita päähäni?

Vahdin, että ruokapöydässä käyttäydytään kunnolla. Riekkujat poistetaan pöydästä kolmannella varoituksella. Kaikkea ruokaa on maistettava ja lautanen on mielellään syötävä tyhjäksi, sillä maailma on pullollaan nälkää näkeviä ihmisiä. Ihan perushuttua siis. Mutta kahdesta asiasta kuulemma nipotan turhaan. Ne ovat käsien pesu ja samojen aterimien tai mukien käyttö.

Meillä on lapsille opetettu, että kädet pestään kun tullaan ulkoa sisälle tai käydään vessassa. Kädet myös pestään AINA ennen kuin tullaan ruoka pöytään. Sain palautetta, että meillä pestään ihan liikaa käsiä ja näin ollen tapetaan myös hyvät bakteerit. Lasten tulisi antaa olla kosketuksissa erilaisiin baktereehin, niin eivät sairastu niin herkästi eikä tule allergioita.” – lausetta olen saanut kuulla tämän tästä. Pestäänkö meillä siis tosiaan aivan liikaa käsiä? Riittäisikö vähempi? Kysyin muutamalta iäkkäämältä perhetuttavalta milloin olen pesettänyt turhaan lasteni kädet.

Milloin ei tarvitse pestä käsiä?

Jos ulkona ei ole koskenu mihinkään ei tarvitse pestä käsiä.

Jos ulkona ollessa ollut hanskat kädessä, jolloin ei ole ollut suorassa kosketusyhteydessä mihinkään likaiseen.

Jos sisäleikeistä siirtyy ruokapöytään.

Jos tulee vain kylään, ei syömään.

Ravintolassa syödessä ei tarvitse pestä käsiä.

Voiko käsiä oikeasti pestä liian usein? Vai pesemmekö oikeasti käsiä aivan liian vähän ja hutiloiden, minkä vuoksi baktreerit ja virukset leviää? Ainakin nyt flunssakauden aikana tehostettu käsien pesu olisi äärimmäisen tärkeää.

Saako syödä samalla haarukalla?

Entä sitten ruokavälineiden jakaminen? Meille ei tehdä sitä. Jokaiselle annetaan omat puhtaat ruokailuvälineitä. Toisten lusikoista ei maisteta, eikä vähän vain nuolaista jäätelöä. Tai no, aikuisten kesken tämä ei toteudu, mutta lasten ruokavälinehygieniasta pidetään kiinni.

Sain melkein riidan aikaiseksi, kun huomautin tädille ettei voi tarjota ruokaa omasta lusikastaan lapselleni.

”Ei mun suussa ole mitään bakteereita! Enkä oo kipeä!”

Niinpä niin, mutta entä se karies? Ja voihan sitä olla flunssan tai muun sairauden kantaja vaikka ei ole kipeä. Selitykset eivät kuitenkaan tuntuneet menevän perille, sillä sain osakseni silmien pyörityksiä ja tuhahteluja.

”Saako lapsia sitten suukottaa, jos ei kerran saa antaa hieman maistaa lusikasta?”

Tottakai saa! Mutta ei niitä suukkoja tarvitse suulle antaa. Poskella ja otsassa on hyvin tilaa pusuille. Uudet silmänpyöritykset. Olisiko se täti halunnut vaihtaa kielareita lapseni kanssa?

Hei, olen Kati ja olen ruokapöydän nipottaja. Olen turhautunut siihen kuinka moni laiminlyö käsien pesua ja kuinka omia lusikoita tungetaan lasten suuhun, juomapullojen jakamiseen en viitsi edes mennä. Toisten käytökseen en voi vaikuttaa, mutta flunssakauden aikaan voin kuitenkin tehostetulla käsihygienialla ehkäistä sairastumatta itse. Katson myös oikeudekseni huomautella, jos se oma lusikka on menossa lapseni suuhun.

Löytyykö muita nipottajia? Jakaako muilla lapset aikuisten kanssa ruokailuvälineitä?

Musta ei ole lasten väri – Vai olisiko sittenkin?

Mustaa on pidetty kautta aikojen kuoleman, surun ja pimeyden värinä. Se yhdistetään synkkyyteen, vakavuuteen ja pahuuteen. Sitä käytetään hautajaisvaatteiden värinä. Surevat pukeutuvat mustiin, kunnioittaen näin vainajaa. Musta ilmaisee pahuutta, kuten musta kissa, musta lista, musta pörssi  ja musta raamattu. Musta herättää negatiivisia, kielteisiä ja surullisia mielleyhtymiä.

Toisaalta musta kiehtoo. Siinä on jotain salaperäistä ja maagista. Jotain kiellettyä. Ainakin jos vanhempaan väestöön on uskominen.

Teinityttönä löysin mustan värin ja motokseni tuli ”värillä ei väliä, kunhan se on musta”. Pukeuduin mustaan aina. Osaltaan se teki minulle suojapuvun, jonka avulla piilouduin maailmalta, mutta se on toinen tarina Edelleenkin vaatekaappini koostuu suurimmilta osin mustista vaatteista. Onhan musta armollinen, se hoikentaa ja antaa anteeksi pienet sotkut. Musta sopii kaikkeen ja sitä on erittäin helppo yhdistellä. Kyllä, musta on ehdottomasti edelleen luottovärini.

Saako lapset pukea mustiin?

Ennen vanhaan lapsia ei saanut missään tilanteessa pukea mustiin. Hautajaisiin lapset pukivat valkeat vaatteet osoittaen näin puhtautta, herkkyyttä ja toivoa. Lapset ovat iloinen asia, joten musta ei ole perinteisesti ollut lasten väri.

Nyt olen löytänyt mustan myös lasteni vaatekaappiin. En aikaisemmin voinut kuvitella pukevani lapsieni päälle mustaa, niin hyvin minuun oli iskostettu ajatus surun ja murheen väristä. Nykyään kuitenkin tehdään aivan ihania mustia vaatteita lapsille, kuten nämä veikeät koolabahin vaatteet, jotka löytyivät alennusmyynnistä.

Sain kuitenkin kuulla kunniani, että olen uskaltanut pukea lapseni mustaan. En kuitenkaan näe, miksei musta sopisi lasten vaatekaappiin. Toki voi näyttää tylyltä, jos lapsi olisi aivan koko mustissa. Onneksi asusteilla ja vaatteiden kivuilla kuvilla mustaa saa hieman pehmennettyä. Vai mitä mieltä olet näistä?

Tämä Ässän päällä oleva Koolabahin villapaita on aivan uskomattoman ihanan tuntuinen. Paita on sopivan ohut, joten siinä ei tule kuuma sisällä. Paita ei kutita eikä kiristä. Tietenkin mageella kuvalla saattaa olla osuutensa siihen, miksi poika haluaa laittaa sen aina päällensä.

Onhan nuo aika coolit poikien päällä? Ainakin sopivat minun mielestä täydellisesti meidän pojille. Ehkä kuvastaa heidän luonnetta? Ovat aikamoisia pojan viikareita. Ja kuten huomaa, olen hurahtanut tähän samisteluun vaikka olen aikaisemmin pitänyt sitä naurettavana ja höperöiden äitien juttuna. Ehkä minusta onkin kuoriutunut höperö äiti? Mutta ei kai se haittaa?

Mitä mieltä sinä olet? Voiko mustaa pukea lapsen ylle?

Kirpakkaa alkuviikkoa kaikille!