Hae
Koivulan Emäntä

Suku, se joulun painajainen?

Onko perhejuhlissa aina pakko tapella ja kaivella vanhoja kaunoja? Miksi täti tai muu sukulainen kokee olevansa oikeutettu urkkia toisten asioita? Nostaako kateus aina päätään, jos jollakin sukulaisella menee paremmin kuin muilla? Miksi jotain sukulaista suositaan enemmän? Onko tasa-arvoinen kohtelu vain sananhelinää? Kuuluuko sukulaissuhteisiin oikeus arvostella ja tuputtaa neuvoja? Raportoivatko (lue juoruavatko) sukulaiset aina keskenään toisten asioista?

Suvun tuoma turvaverkko

Suku, se mielipiteitä jakava pakollinen paha. Tai ainakin siltä se usein tuntuu. Kuitenkin sitä sukua (ainakin omaa, kumppanin suvusta nyt ei ole varmaa) on vain pakko rakastaa. Oli sukulaiset millaisia tahansa, niin tunneside heihin on voimakas. Heillä jokaisella on vain oma erilainen tapa osoittaa rakkautensa ja välittäminen.

Suku tai perhe on useimmiten se turvaverkko, johon voi turvata hädän hetkellä (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta). Ystävyys voi olla katoaivaista, mutta sukulaisuussuhde on ja pysyy. Suhdehan se huonokin suhde on… 

Vanha sanontakin sanoo: veri on vettä sakeampaa ja voisin väittää, että tässä on vinha perä. Vaikka kuinka sitä sukua yrittäisi päästä pakoon, niin jossain taustalla se joka tapauksessa kummittelee. Halusi tai ei.

Parisuhde yhdistää kaksi sukua

Kun kaksi ihmistä menee yhteen, yhdistyy myös kaksi sukua tavalla tai toisella. Voisiko tässä kohtaa jo sanoa, että se on tuplapaha? Jos omassa suvussa tuntuu toisinaan olevan kestämistä, niin nyt pitäisi oppia tuntemaan vieraan suvun tavat ja normit. Noloilta ja epämiellyttäviltä tilanteilta ei voi välttyä vaikka kuinka yrittää.

Mikä onkaan paras hetki sovittaa nuo kaksi sukua yhteen kuin häät, ristiäiset ja JOULU. Nämä ovat juhlat, jolloin useimmissa perheissä suku kerääntyy yhteen. Ja voi, että sitä kiusallisuuden määrää. Voiko sitä olla täysin oma itsensä ja tuntea olonsa kotoisaksi, jos toisen sukulaisia on paikalla? Ei ainakaan ensimmäisinä jouluina. Häät ja ristiäiset ovat formaatiltaan aivan toinen luku.

Sukujen erilaiset jouluperinteet

Miettikää tilannetta: menette tutustumaan kumppanin sukuun jouluna. Sinnehän mennään yleensä syömään syömään toisen perheen joulun perinneruokia. Vai mitä? Jos hampurilaiset ovat ensitreffien vihollinen, sanoisin joulupöydän olevan tuleviin sukulaisiin tutustumisen kannalta sisältävän katastrofin ainekset.

Ensinnäkin joulupöytä on luonteeltaan sellainen, ettei oikeasti voi koskaan tietää mitä tuleman pitää. Kaikilla ei ole pöydässä kinkkua ja viittä eri sorttia laatikoita, valtavan kala- ja salaattipöydän jatkeena. Jälkiruokapöydästä ei aina löydy perinteisiä torttuja, pipareita ja suolakeksejä juustojen kera. Joulun perinneruoat voivat vaihdella lipeäkalasta kalkkunaan ja rosollista maksalaatikkoon. Parhaimmassa tapauksessa kala-allergikko saattaa päätyä sushi-pöytään. (Olen kuullut tällaisenkin tarinan). Jokaisella suvulla ja perheellä on aivan omanlaiset tavat kattaa joulun ruokapöytä.

Jos ruuat voivat poiketa hurjasti totutuista, niin voivat myös pöytätavat. Toisilla on täysin itsepalvelu ja toisilla taas ruoka tarjoillaan valmiiksi nenän eteen. Toisilla saattaa vilistä pöydässä oikea viidakko ruokailuvälineitä, joista joutuu arpomaan millä sitä rosollia saa haarukoida suuhun ja millä voidella leivän. Toisissa perheissä taas kaikki ruuat mätetään samalle lautaselle yhdeksi sekametelisopaksi. Siinä saa silmä kovana tarkkailla miten sitä kuuluu toimia, ettei vaan vaikuta hölmölle puolison suvun edessä.

Kaikista pahinta mitä tiedän on valkoinen pöytäliina! Miksi, oi miksi, joulupöytään laitetaan valkea liina? Rosollit, glögit ja punaviinit, pienikin pisara näyttää verilöylylle. Ja kyllä, uutena tulokkaana sinä olet se, joka sen liinan ensimmäisenä sotkee… Tai ainakin siltä se tuntuu. Siinä sitten yrität nolona lautasella peitellä aiheuttamaasi tahraa, ettei vaan kukaan tule muistamaan sinua siksi, joka sai aikaan vaikeasti poistettavan (pahimmassa tapauksessa pysyvän) tahran perinnepöytäliinaan. Valkoinen pöytäliina saa vakaammankin käden väpättää, eli syy ei ole sinun vaan vika on pöytäliinassa.

Jos ruokailun onnistuu hoitamaan ilman montaa kiusallista tilannetta, niin kyllä niitä tulee. Eli ei kannata vielä tässä kohtaa huokaista helpotuksesta. Ruokailu voi tuntua helpolle nakille, kun vertaa sitä sen jälkeiseen ”vapaaseen” keskusteluun ja mahdollisiin peleihin tai seuraleikkeihin.

Mistä ihmeestä jutella puolituntemattomien kanssa? Voiko huumoria käyttää? Ja jos voi niin millaista? Oliko saamasi kummallinen kommentti loukkaus vai vitsi? Pää alkaa tuntua tyhjälle, eikä suusta meinaa tulla yhtään järkevää lausetta. Joten sitä tyytyy olemaan hiljaa ja päässä laskee minuutteja, koska pääsee liukenemaan paikalta.

Jos puolison suku tuntuu vieraalle ja tunnet olosi erittäin kiusaantuneeksi heidän juhlissa, niin mitäs se on kun viet sen puolison oman sukusi luo kylään. Voit korostuneesti nähdä sukusi erittäin kriittisin silmin. Tavalla, jolla luulet puolisosi näkevän heidät. Tunnet oikein korostuneesti kaikki sukulaistesi noloimmat piirteet.

Yllättäen täti on muuttunut entistä uteliaammaksi. Mummon hössötys on potenssiin sata. Setäsi kertoo normaalia rivompia juttuja ja saa posket helottamaan tulipunaisina. Vanhempiesi aivot ovat kokonaan kadonneet eikä heidän suusta tunnu tulevan yhtään järkevää lausetta. Kaikenlisäksi luulevat olevan todella vitsikkäitä ja kertovat vitsejä toisen perään, joille kukaan muu ei tunnu nauravan. Tässä kohtaa perhealbumin esittely tuntuu melkein helpotukselle, vaikka se saa sinut nolostumaan. Taas lasket päässäsi minuutteja, koska tämä kidutus on ohi ja pääsette kullan kanssa jonnekin kauas pois, aivan kahdestaan.

Luulisi vuosien saatossa jouluvierailut sukulaisten luona helpottuvan. Näin ei kuitenkaan ole minulle käynyt. Edelleenkään en tunne oloani kotoisaksi puolisoni vanhempien luona ja omat isovanhemmat taas hössöttävät iänkarttuessa vain entistä enemmän. Kiitän onnea, että on omia lapsia, jotka toimivat aivan mielettömänä puskurina näissä juhlissa. Niiden varjolla onnistuu livahtamaan paikalta aikaisemmin jollakin verukkeella. Lapset tekevät kiusallisemmastakin sukujoulusta siedettävän ja ehkä jopa ihanan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *