Hae
Koivulan Emäntä

Sinkkukinkun joulu

Olen 37 vuotias ja en ole koskaan viettänyt sinkkujoulua. Nuoruuteni joulut vietettiin koko suvun kesken mummon luona. Ja parisuhteen vakiintuessa ja lapsia ilmaantuessa joulut vietetty perheen kesken. Tämä kaikki on sopinut minulle paremmin kuin hyvin, sillä rakastan joulua. Haluan olla perheen kanssa, iloita ja nauraa yhdessä. 

Tiedostan, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin minä. Toisille joulu ei ole lainkaan ilon ja juhlan aikaa, vaan nostaa ikäviä muistoja esiin, aiheuttaen ahdistusta. Olen kirjoitellut siitä, kuinka hämmästelen miten samanlaisia olemme hyvän ystäväni Mantan kanssa. Yksi suuri ero meillä kuitenkin on, nimittäin joulu. 

”Moikka Kati! 

Teillä Koivulassa varmasti odotetaan jo innokkaana joulua, sinä innokkaana kokkaajana ja lapset tietenkin lahjoja. Näin sinkkuna joulun odottaminen on varsin erilaista, varsinkin jos sattuu olemaan antijouluihminen, niin kuin minä. 

Meillä vietettiin perhejouluja, myös isovanhempani olivat aina meillä jouluisin. Saunottiin, syötiin hyvin ja sen jälkeen kävikin joulupukki. Pukki ei koskaan tullut meille sisälle, vaan lahjat ilmestyivät eteiseen aina kummasti sillä aikaa, kun isä kävi tupakalla.

Eräänä jouluna, olin varmaan alle kymmenen vanha, kun isä kävi tupakalla, ilmestyi eteisen oven taakse kaksi pakettia risuja ja risuissa roikkui sellaiset klipsikäsillä varustetut halinallet. Voi sitä itkun määrää. Vaikka saimmekin lahjoja sen jälkeen, ei joulu enää tuntunut miltään. Samoihin aikoihin muistan katsoneeni Röllin joulujaksoa. Mietin, että minähän olen kuin Rölli, tuhma lapsi, jolla ei ole ystäviä eikä saa lahjoja. Lopultahan Rölli taisi pieniä lahjoja saada, mutta minua se lohduttanut. Aloin pitämään joulua lähinnä surullisena juhlana. 

Äitimme on joissakin asioissa hyvin pedantti ja toiset asiat pitää olla täydellisiä; ennen joulua alkoi joulusiivous ja äiti tarkasti joka nurkan ja haukkui sitten pystyyn, jos jälki ei häntä miellyttänyt. Mieleen on painunut jouluaatto, juuri ennen ruokailua. Äiti oli pyytänyt pyyhkimään hellan ja jälki ei miellyttänyt. Siinä sitten äiti huutaa naama punaisena, kuinka kelvoton olinkaan, kun en osannut edes siivota. 

Teini-ikä kuluikin jouluangstissa ja pakkopullana. 18-vuotiaana vietin ensimmäisen mukavan joulun pitkästä aikaa, silloisen poikaystävän ja hänen perheensä kanssa. Kukaan ei nipottanut, pöytä notkui herkkuja ja olemisesta nautittiin. Eromme jälkeen päätin, etten enää halua viettää joulua. Joulultani katosi viimeinenkin pohja, koska enää ei ollut pieniä lapsia ympärillä, ei isoa perhettä, ei mitään oikeasti jouluista. Ajatus äidin pedanttiin jouluun ei enää yhtään kiinnostanut. Tuli sinkkujoulu aika.

Muutama vuosi vierähti, etten viettänyt joulua, vietin aikaa kavereitten kanssa, yksinäni, polttelin kynttilöitä ja vain olin. Vasta joulunpyhinä menin vanhempieni luokse. Parin eksän kanssa vietimme joulua, lähinnä vain siksi, että halusin miellyttää heitä. Laitoin pöydän koreaksi, molemmat halusivat kutsua myös äitinsä syömään. Molemmat anoppini olivat yksin eläjiä ja todella mukavia ihmisiä. Viimeisimmät pari joulua olen viettänyt Harrin kanssa ja sekin vain siksi, että Harrin poika oli meillä aina osan joulusta. 

Tällä hetkellä joulu on minulle jälleen pelkkää pakkopullaa, ahdistavaa ja jopa surullista aikaa. Hankin lahjat kummilapsille sekä siskoni lapsille ja vanhemmille. Jouluaaton vietän todennäköisemmin yksin, vaikka siskoni haluaisi minun rikkovan monen vuoden perinteeni viettää vasta joulunpyhiä sukulaisten kanssa ja kutsui minut aatoksi perheensä luokse. Harkitsen tätä vielä.  

Unelmajouluni voisi olla kenties jossain ulkomailla, rakkaiden ystävien kanssa, ilman turhaa hössötystä, ilman stressiä, mieluiten jossain auringon alla. 

Ehkäpä sitten joskus… Loppujen lopuksi, joulu on toiveiden aikaa. 

Rakkaudella, Manta”

2 kommenttia

  1. Maria (is) Strong kirjoitti:

    Hyvä näkökulma! Olen viettänyt yhden joulun yksin. Ensimmäinen joulu Englantiin muutettuani. Ei ollut haikeutta sen takia, että oli joulu. Jouluun liittyy edelleen paljon paineita ja se uuvuttaa. Vaikka olen itse jouluttaja, niin lähipiirissä on monia, jotka eivät joulusta piittaa ja viettävät sitä yksin tai kaksin kumppanin kanssa ilman suuria ”hömpötyksiä”. Mukavaa joulua!

    • Kati kirjoitti:

      Joulusta on kyllä tehty ”urheilusuoritus”. Kuka hoitaa sen parhaiten ja kelle tuli parhaat lahjat? Lisä painetta aiheuttaa pakolliset vierailut. Joka paikassa pitäisi käydä ja kaikkia muistaa. Uhuhuh… Nyt joulupäivänä huomaan olevani jo ihan poikki. On kyläilty, laitettu ruokaa, siivottu, juostu kaupoissa, pakatoitu lahjoja ja koristeltu. Hohhoijaa… Vielä olisi huominen edessä. Sitten olisi paluu takaisin arkeen. Onneksi.Tosin onhan se ihan kiva, että joulu on kerran vuodessa. 🙂 Mukavaa joulua myös sinne! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *