Hae
Koivulan Emäntä

Kasvupyrähdyksiä – Vaatehankinta pohdintoja

Talven aikana meillä on tapahtunut kasvupyrähdyksiä. Ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Vaatteet, joihin lapset tuntuivat syksyllä hukkuvan, ovat käyneet pieneksi. Nilkat vilkkuu ja haarus hitsautuu ikävästi peppuun. Käsiä ei uskalla nostaa ylös, ettei olla kyynärpäähän asti paljaana.

Olen aika vakuuttunut, että nämä lapset ovat kasvaneet ihan yhdessä yössä. Tai oikeastaan heidän jalat  ja kädet ovat venyneet pituutta, sillä muutoin vaatteet tuntuvat olevan aivan sopivia.

Kasvupyrähdyksiä

Tällaisia kasvupyrähdyksiä en osannut odottaa. Toki osasin odotta lasten kasvavan, mutta naiivisti olin ajatellut pienemmän menevän isoveljen vanhoissa vaatteissa ja ainoastaan isommalle olisi jotain pientä ehkä joutunut ostamaan. Tai oikeastaan olin kuvitellut, että nyt nelivuotiaana kasvu hidastuu, eikä hänen kohdalla ole odotettavissa suurempia kasvupyrähdyksiä.

Toisin kuitenkin kävi. Isoveljeltä on jäänyt runsain mitoin vaatteita, mutta ei oikeaa kokoa. Joten nyt edessä kahden lapsen kevätvaatteiden osto.

Haalari vai takki ja housut?

Millaiset vaatteet lapsille kannattaisi ostaa? Ostanko haalarin, joka olisi enemmän äidille mieleen? Vai housun ja takin, joita pojat mitä ilmeisemmin toivovat? Vuosi sitten pohdin aivan samoja asioita, enkä vakuuttunut meidän kevätvaatevalinnasta.

Kummassakin valinnassa on omat hyvät puolensa. Haalari on helppo sekä yksinkertainen pukea ja selkä pysyy aina piilossa. Haalarin osto tulee kaiken lisäksi edullisemmaksi. Takki ja housut ovat taas helpommat vessareissuja ajatellen. Takki on siinä mielessä myös loistava, että se menee kesällä vaikka farkkujen kanssa viileinä iltoina tai kauppareissulle ilman kuumia housuja.

Niin, kummassakin on puolensa. Kummassakin valinnassa on saatavana samat tekniset ominaisuudet. Eli metsään en varmaan voi mennä, päätin mitä vain.

Onko teillä koettu yllättäviä kasvupyrähdyksiä? Millaiset vaatteet teille hommataan keväälle?

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *