Hae
Koivulan Emäntä

Ammattina rakastaja – Ajatuksia seksityöstä

Pari viikkoa sitten päädyin lukemaan Tiia Forsströmin kirjan, Ammattirakastaja BookBeatin sovelluksesta. Kirja oli julkisuudessa jo herättänyt keskustelua siitä ja liittyihän kirjan sisältö vahvasti opintoihini. Olin äärimmäisen utelias. Miten seksologian ammattilainen on päätynyt seksityöntekijäksi? Ja ennen kaikkea miten yhdistää nuo kaksi eri ammattia, ilman ristiriitoja. Olenko rakastaja vai seksuaalineuvoja?

Ammattirakastaja

Luin kirjan reippaasti. Tai oikeammin puoliksi luin ja puoliksi kuuntelin. On muuten älyttömän hyvä ominaisuus tuossa BookBeat sovelluksessa. Useimmat kirjat voi lukea ja kuunnella.

No, mutta takaisin kirjaan…

Kirja oli seksityön puolesta puhuja. Se sai melkein kuulostamaan ettei rakastaja ole ammattina yhtään hassumpi. Kirjassa korostettiin, ettei kaikki seksityöhön lähteneet ole siihen pakotettuja ja useimmat ammattilaiset jopa nauttivat työstään täysin rinnoin. Tämä ei sinänsä yllättänyt. Onhan kirjailija Suomen kuuluisimpia seksityöntekijöitä.

Helppoa rahaa

Sähän istut rahapankin päällä, mikset kävis tienaamassa nopeasti helppoa rahaa?

Meillä on harhaluulo, siitä kuinka seksityö on helppoa rahaa. Nopea käsityö, suuhoito taikka pikaiset rappukäytävässä tai auton takapenkillä josta palkkioksi saa saturaisen tai useamman, ei ole ihan todellisuus. Vaikka toki näinkin voi olla.

Kirjaa lukiessa ymmärrys seksityötä kohtaan kasvoi. Ammattina rakastaja voi olla helppoa rahaa, mutta se voi vaatia todella kovaa työtä, unohtamatta korkeita sivukuluja asunnosta, asusteista, seksivälineistä.

Seksityöntekijän pitää pitää omasta kunnostaan huolta, sillä seksityö on fyysisesti raskasta. Lisäksi terveys ja hygienia pitää olla hyvässä hoidossa.

Työ on asiakaspalvelua ja yrittäjyyttä puhtaimmillaan. Huonot päivät eivät saa näkyä ja pitää osata tulkita asiakasta äärimmäisen tarkasti. Varsinkin jos työssä haluaa pärjätä. Rahan tulo ei ole varmaa, vaan kaikki riippuu sinusta itsestä, kuinka hyvin myyt omia palveluistasi ja löydätkö oman asiakaskuntasi, joka vielä maksaa pyytämäsi hinnan.

Lainsäädäännön kukkasia

Ammattirakastaja kirjassa muutamat Tiian kollegat jakoivat Tiian lisäksi kokemuksiaan seksityöstä. Miten olivat päätynyt työhön ja miten työn kokivat? Tarinat tukivat toisiaan ja niistä löytyi yhteneväisiä piirteitä.

Yksi asia nousi päälimmäiseksi, miksi seksityöntekijät eivät saa verkostoitua? Suositella toisiaan? Tai toimia saman katon alla? Miksi ihmeessä meidän pitää lailla erottaa seksityöntekijät?

Seksipalveluiden myyminen tai ostaminen ei ole Suomessa kiellettyä, vaikka niin moni kuvittelee. Lainsaadäntö  ei tunne termejä seksityö tai seksityöntekijä. Nämä palvelut ovat kuitenkin tarkasti säännelty ja rajoitettu, minkä vuoksi turvallinen markkinointi ja yhdessä toimiminen on kielletty paritusmahdollisuuden vuoksi.

Ymmärrän, että paritus on kielletty. Mutta sitä en ymmärrä, miksi seksityöntekijöiden verkostoituminen on kielletty, jolloin he voisivat saada toisistaan tukea ja turvaa? Miksi ihmeessä kaksi tai useampi ammatinharjoittaja ei voisi toimia yhdessä, niin kuin muilla aloilla hyvinvointialoilla. Vrt. Hierojat, kampaajat yms.

Ammattirakastaja kirjassa kerrotaan loistavin esimerkein miksi seksityöntekijöiden pitäisi saada vapaasti verkostoitua ja markkinoida omaa toimintaansa.

Oman lapsen ammattina rakastaja?

Hyväksyisinkö jos lapseni ilmoittaisi, että hänestä tulee rakastaja? Täytyy myöntää, että tähän vetäisin rajan. Lapseni saa olla mitä vain, mutta en missään nimessä antaisi hänen myydä seksiä. Vaikka olen vuosien varrella pyörtänyt täysin mielipiteeni seksityöstä, niin en siltikään koskaan toivoisi lapseni valikoivan sitä ammatikseen.

Miksi näin?

Kai se on luonnollista ettei äiti halua ajatella oman lapsensa seksin harrastamista. Ja tähän ammattiin liittyy myös todella voimakkaasti turvallisuus kysymykset.

Vaikka seksityö voi olla antoisa työ, niin sillä on aina kääntöpuolensa. Asiakas ei välttämättä ole sitä mitä luulit. Näitä tarinoita on paljon. Ammatin raadollisuus on kuitenkin totta. Kaikki tarinat eivät saa Pretty Womanin loppua.

”Se on Pride, joka tekee niitä homoja!” – Seksuaalioikeuksien puolesta ja vastaan

Pride-viikko starttasi eilen.  Jo ennen tapahtuman kick off:ia tunteet alkoivat kuumeta. Tapahtumaan ylistettiin ja haukuttiin. Oltiin puolesta ja vastaan. Aiheuttipa tapahtuma taas kirkosta eroamisia. Tällä kertaa siksi, kun kirkko julistautui Pride-viikon viralliseksi tukijaksi.  Tekipä kirkko sitten miten päin tahansa, ei se tunnu voittavan.

Kuva: Pixabay

Olen aina pitänyt Pride-tapahtumista. Juhlitaan erilaisuutta ja lupaa olla oma itsensä. Se on vapauttava ja ilon tapahtuma, täynnä hyväksyntää. Tiedostan kuitenkin hyvin, etteivät kaikki jaa näkemyksiäni tapahtumasta, muuta joka kerta ihmettelen ihmisten vastusta.

Toi Pride hössötys pitäs kieltää kokonaan! Se syöttää ihmeellisiä ajatuksia nuorille ja tekee niistä homoja. Keksitään jotain niin älytöntä, että halutaan olla toista sukupuolta. Sairasta, sanon minä!

Olen koko työikäni tehnyt töitä syrjäytyneiden ja vähemmistöjenh kanssa. Maailman katsomukseni on vuosien saatossa hieman vääristynyt. Se mitä pidän normaalina ja itsestään selvyytenä ei sitä aina olekaan. Ei ainakaan kaikille.

Tämän vuoksi jouduin aivan sanattomaksi kahvipöytäkeskustelussa, jossa pohdittiin nuorten määrätietoisuutta ja suvaitsevaisuutta sekä rohkeutta olla erilainen. Toista se oli omassa nuoruudessa, kun pyrittiin hampaat irvessä mahtumaan muottiin. Sainkin yllätyksekseni kuulla, että ne vanhat ajat toivottiin takaisin. Ne, jossa ei pidetty älyvapaita marsseja seksuaalioikeuksista, eikä pidetty meteliä luonnon vastaisesta toiminnasta.

Kahvi alkoi maistua kitkerälle. Sanoja ei tullut, vaikka aivot huusivat, että sano nyt jotain äläkä leiki kalaa siinä.

Kiusallisen ajan jälkeen kuulin itseni kuiskaavan, että kai seuralaiseni tietää, että Pride on ihmisoikeustapahtuma. Sen tarkoitus juhlia sitä, että jokainen voi olla sellainen kuin on ja olla ylpeä siitä.

Päälleni oksennettiin, että Pridella ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa. Sen tarkoitus on sekoittaa nuorten päät ja saada aikaan hulluja ajatuksia.

Varovasti yritin tiedustella, että eikö keskustelukumppanini mielestä seksuaalivähemmistöillä tulisi olla oikeuksia?

Sain kuulla, että jokainen saa olla sellainen kun on, mutta kunhan sitä ei esittele toisille.

Valikoi taistelusi

On taisteluja, jotka voit voittaa ja on taisteluja, joihin ryhtymällä et saa muuta aikaiseksi kuin paskaa niskaasi. Tämä oli juuri tuollainen jälkimmäinen taistelu. En voi muuttaa millään sanomisellani ihmisen mielipidettä, joka kieltäytyy täysin katsomasta laatikon ulkopuolelle.

Jälkeen päin ajattelen, että olisiko minun kuitenkin pitänyt sanoa jotain? Olisiko minun pitänyt yrittää selittää Priden tarkoitusta? Olisiko minun pitänyt yrittää kertoa tietämättömyydestä ja sen vaikutuksesta negatiiviseen suhtautumiseen? Olisiko minun pitänyt kertoa, että seksuaalista suuntautumista ei voi toiselle tyrkyttää vaan se on meihin syntymässä jo rakennettu, eikä sitä ulkopuolinen voi muuttaa?

Käyn mielessäni keskustelua läpi uudelleen ja uudelleen. Joka kerta hämmennyn. Voiko tosiaan joku vuonna 2019 ajatella noin suppeasti? Joku, joka ei ole edes vielä keski-ikäinen? Pakko myöntää, että asiaa olisi helpottanut huomattavasti, jos keskustelu kumppanini olisi ollut perinteinen konservatiivinen eläkeläinen.

Sateenkaaritähti | GRIMM'S (lisää…)