Hae
Koivulan Emäntä

Millainen koiraihminen on Koivulan emäntä? – Koira ystävän korvikkeena

Olen täysiverinen koiraihminen. Minulla on ollut koiria oikeastaan aina. Yleensä kaksi kerrallaan. Koirat ovat olleet minulle aina enemmän kuin koiria. Ne ovat olleet perheenjäseniä, ystäviä, selviytymiskeino sekä elämäntapa. En tiedä missä olisin tänä päivänä ilman koiria. Rehellisesti, en tiedä olisinko edes hengissä. Ainakin elämäni olisi hyvin toisenlaista, se on varmaa.

Elämäni ensimmäisen oman koiran sain ollessani 13 vuotias. Oli meidän perheessä ollut koiria, mutta ne eivät olleet minun. Ensimmäisen koirani nimi oli Guru ja hän oli paras ystäväni yli 10 vuoden ajan. Gurun jälkeen oli elämässäni puolen vuoden tauko, jolloin minulla ei ollut koiraa. Olin hukassa. Joten päädyimme pian hommaamaan uuden koiran ja sen jälkeen emme ole eläneet päivääkään ilman koiraa.

Lasten synnyttyä olemme aina aika ajoin pohtineet, että kun rakas lemmikkimme jättää meidät, emme ota uutta tilalle. Haaveilemme siitä, kuinka olisi helppoa reissata ja mennä niin kuin tykkää, kun ei tarvitse miettiä kuka lenkittää koirat ja mistä niille mahdollisesti saa hoitopaikan. Pakkohan se on myöntää, että olisihan se elämä huomattavasti helpompaa ilman koiria, mutta ehdottamasti se olisi tylsempää.

Millainen koiraihminen on koivulan emäntä?

Millainen koiraihminen olen? Tätä kysymystä minulle on esitetty useasti. Lähdetään pohtimaan asiaa minun koiravalinnoista. Elämäni aikana minulla on neljää eri rotua: saksanpaimenkoira, dobermanni, valkoinenpaimenkoira ja koirasusi. Pidän koiran kokoisista koirista, jotka ovat omaavat miellyttämishaluisen luonteen, mutta ovat kuitenkin omanlaisia yksilöitä.

Koirani ovat olleet aina valmiita kaikkeen. He ovat olleet iloisia, kun tulen kotiin ja tulevat heti tervehtimään ja rapsutettavaksi. En tunne koskaan oloani yksinäiseksi, kun koirani ovat vierellä.

Vivas on julkaissut jutun, jossa listataan 21 merkkiä mistä tunnistaa kuuluvan koiraihimisiin. Juttua lukiessani alkoi naurattaa. 21 kohdasta 19 osui ja upposi minuun. Minulla on taskut täynnä koirankakkapusseja ja nameja. Rahapulassa olen kaikkein eniten huolissani koirien ruuasta ja silloinkaan en tyydy ostamaan heille halpisruokaa, vaan juuri sitä mikä on heille parasta. En ole koskaan ollut huolissani bakteereista jos koira nuolee minun tai lasten naamoja, mutta jos jossakin on liikkeellä flunssaa tai vatsatautia kartamme paikat suosiolla ja pestään hysteerisesti käsiä. Puhun paljon koiristamme ja usein minut tiedetään koiran perusteella, mutta samoin myös minä tunnistan ihmiset koirien kautta.

Eniten naurua aiheutti kohta 7, jossa todetaan: ”Puhuttelet helposti muita käskemällä. Istu! Odota! Ei! Saa ottaa!” Juuri näin minä toimin. Varsinkin kun puhun lapsilleni tai miehelle.

koira ystävän korvikkeena

Harvat tietää, mutta minun on hankala ystävystyä ihmisten kanssa. Olen kokenut useita pettymyksiä ystävyyssuhteissa elämäni varrella. Ystävät ovat osoittautuneen olevan ystäviä, niin kauan kuin hyötyvät itse suhteesta tai ovat alkaneet puhumaan pahaa ja juoruamaan selän takana. Osa ystävistä ovat jättäneet, kun olen kohdannut haastavia asioita elämässäni ja se on ollut heille liikaa. Elämäntilanteet ovat  ajanneet erilleen, jolloin ystävyyssuhteet ovat katkenneet luonnollisesti.

Ystävyyssuhteet ihmisten välillä on hankalia ja mutkikkaita. Niihin vaikuttaa monet tekijät. Koiran kanssa on helpompaa ja suoraviivaista. Se ei kieroile selkäsi takana, eikä hylkää tiukan paikan tullen Se on sinun ystäväsi aina. Koirissa erityisesti ihailen heidän uskollisuuttaan, ystävällisyyttä ja sosiaalisuutta. Se on käsittämätöntä, miten koira kiintyy ihmiseen ja haluaa miellyttää tätä kaikessa. Nämä ovat varmasti asioita, minkä vuoksi tunnun korvaavan ystävyyssuhteet koiralla. Minun on helpompi luottaa koiraan kuin ihmiseen. Pelkään niin kovasti pettyväni.

Nyt tietenkin moni ajattelee, ettei koira voi korvata oikeaa ihmissuhdetta. Ei, ei se voikaan. Mutta se voi helpottaa yksinäisyyttä. Koiran avulla voit ylläpitää sosiaalista elämää, kun se pakottaa sinut ylös sohvan nurkasta ulos lenkille ja ihmisten ilmoille. Sitä ei koskaan tiedä mitä siellä ulkona tulee vastaan. Vaikka uuden ihmisystävän.

Ihana ihana bratvurstipasta

Bratvurstipasta syntyi vahingossa. Hyvin laadittu viikon ruokalista ei toiminutkaan kiireessä ja unohtuneen kauppareissun vuoksi. Joten yllätin itseni nälkäisenä kahden kiukuttelevan lapsen kanssa kaupasta. Kaupasta, mikä on täydellisessä remontissa ja kaikki on kadoksissa. Voin kertoa, ei ole hauskaa.

Mä haluun makkaraa!

Alkaa kuulua ensimäinen kitinä makkarahyllyn kohdalla. Yritän kuumeisesti pohtia mitä ihmettä laitetaan ruuaksi samalla, kun kuulen koko ajan erilaisia vaatimuksia mitä pitää saada. Tunnen kuinka pinna alkaa kiristyä. Yritän laskea kymmeneen.

Äiti, pastaa!

Silloin alkaa raksuttaa. Rakastan pastaa. Rakastan salaa saksalaisia makkaroita. Väitän etten pidä makkarasta, mutta kyllä raakamakkara aina välillä maistuu. Aloin muistelee kokkiohjelmia ja sitten välähtää: bratvurstipasta! Pasta on aina nopea ruoka. Ja jos vielä käytän tuorepastaa, niin se on vielä nopeampaa. Joten eilen Koivulan keittiössä valmistui extempore ruokana bratvurstipasta ala Koivulan emäntä.

Bratvurstipasta

400g bratvurstia

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

100g emmental juustoraastetta

1 rasia kirsikkatomaatteja

1rkl dijon sinappia

tuoretta basilikaa

sitruunamehua

mustapippuria

oreganoa

2,5dl kermaa

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota  hetki teflon pannulla reilussa lorauksessa öljyä. Pilko makkarat sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita sekaan. Kypsennä niin kauan, että saavat väriä. Mausta dijon sinapilla, sitruunamehulla, mustapipurilla ja oreganolla. Lisää kerma. Anna hautua kannen alla. Valmista sillä välin tuorepasta ohjeen mukaan. Kun pasta on valmis. Lisää kastikkeeseen juustoraaste ja anna sulaa. Lisää vielä paloitellut kirsikkatomaatit sekä silputtu oregano. Sekoita lopuksi pasta kastikkeen sekaan ja anna vetäytyä muutama minuutti.