Hae
Koivulan Emäntä

Eroon jäykkyydestä – laitepilates

* Harjoituskehona testissä laitepilates

Laitepilates

Laitepilates

MS-tauti, raskaudet, painonnousu ja imetys. Kaikki yhdessä tai erikseen ovat tehneet minusta jäykän. Tuntuu etten taivu enää mihinkään. Jopa 88 vuotias mummini vaikuttaa vetreämmälle kuin minä, 35 vuotias nuori naisen hupakko. Minä, jonka pitäisi olla nainen parhaassa iässä, olen jäykkä kuin rautakanki. Ei yhtään hyvä. Ei, jos haluan pitää liikuntakykyni vielä vanhuksena. Tätä menoa se ei onnistu.

Totuutta on hyvä katsoa toisinaan silmiin. Vaikka pahaa se tekee. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Olen laiminlyönyt kehoani. Se on kurja ja alaston totuus. Ruuhkavuodet, jatkuva kiire ja stressi ovat tehneet oman osuutensa. Kun viimein olisi aikaa itselle, niin kuulen sohvan ja tv:n kutsuhuudon, jota ei pysty vastustaa. Kehonhuoltoa vai sohvannurkka? Viimeiset kolme vuotta sohva on voittanut kaksintaistelun. Mutta ei enää… Vuonna 2018 aloitan uuden elämän ja rakennan uuden ja ehomman minän.

Heli Päiväniemen pyyntö tulla hänelle harjoituskehoksi tuli kuin tilauksesta. Heli opiskelee laitepilateksen ohjaajaksi ja hänellä on oma studio Keravalla. Pätevöityäkseen hän tarvitsee kevään ajalle harjoituskehon, jonka kanssa hän treenaa viikottain. Minun ei tarvinnut kahdesti miettiä asiaa vaan suostuin heti. Sillä mikä on parempaa harjoitusta syviin lihaksiin sekä liikkuvuuteen kuin pilates? Ei mikään. Joten salikamat päälle ja ei kun menoksi.

Laitepilates Laitepilates

Mikä ihmeen laitepilates?

Pilates-metodin kehitti 1900-luvun alussa saksalainen Joseph Pilates. Hän oli lapsena todella heiveröinen ja kiusattu. Vahvistuakseen hän alkoi  harjoittamaan järjestelmällisesti lihaksiaan.  Ensimmäisen maailmansodan alettua Pilateksen avulla kuntoutettiin brittisotilaita käyttäen esimerkiksi sairaalavuoteita ja niistä löytyviä jousia apuna ja vastuksina. Pilates alkoi opettaa harjoitusmenetelmäänsä studiossaan New Yorkissa vuonna 1926. Hänen metodistaan on maailmalla kehittynyt suosittu ja haluttu harjoittelumuoto sekä miesten että naisten parissa. Nyt tämä maailmalla suosittu pilates on rantautunut pikku hiljaa tänne meille pohjolaan.

Laitepilates Laitepilates

Nyt minulla on takana kaksi harjoituskertaa ja olen enemmän kuin iloinen, että suostuin tähän mukaan. Vaikka laitteet edelleen näyttää hullunkurisille tai oikeastaan vankileirien omituisille kidutuspenkeille, olen alkanut pääsemään asiasta jyvälle. Tunnin jälkeen keho tuntuu suoremmalle ja vetreämmelle. Hengitys kulkee vapaammin ja veri kohisee ympäri kehoa. Alan ymmärtää miksi tämä on niin suosittua maailmalla.

Alkuun olin erittäin huolissani siitä, pystynkö suorittamaan liikkeitä lainkaan. Ajattelin että olen aivan liian kankea, mutta Heli lupasi huoleni olen turha. Liikkeet sopivat kaiken tasoisille liikkujille ja vastusta säädetään aina kunnon mukaan. Laitteet auttaa liikkumaan, niistä saa tukea ja on näin helpompia suorittaa kuin mattopilateksessa. Kyllä, jopa tällainen rautakanki suoriutui kaikista liikesarjoista! Ensimmäisellä kerralla liikkeet tuntuivat haastaville, mutta toisella kerralla homma alkoi jo sujua. Kehosta löytyi yllättäviä jumeja ja ihanaa huomata, kuinka liike auttoi ja sain avattua kehoa. Uskomatonta!

Meillä on Helin kanssa matka vasta alussa, mutta jo vähäisen näytön perusteella uskon, että kevään aikana nähdään huima kehitys. Minä olen aivan innoissani! Toivottavasti keväällä voin esitellä teille uuden ja vetreän Katin. Tästä se nyt lähtee.

Odottavan äidin ulkonäkö paineet – Henkilökuvaus

Studio Lindell

Valokuva: Studio Lindell / Tuusula

Minä rakastan valokuvaamista, mutta en voi sietää valokuvattavana olemista. Se on kamalaa. Tämän vuoksi sinne kameran taakse onkin aina hyvä piiloutua ja siitä saa itselle loistava tekosyy, miksi ei voi tulla ryhmäkuviin. Eikös ole jokin sellainen sanonta, että valokuvaajasta ei koskaan ole kuvia? Perhekuvista voi myös aina hyvin päätellä, kuka toimii perheen valokuvajaana. Se on se perheenjäsen, jota näkee kuvissa vain hyvin harvoin, jos ollenkaan.
Minä toimin yleensä meidän perheen ”virallisena” valokuvaajana, tämän vuoksi minusta onkin vain harvoin kuvia. Aina silloin tällöin Teinimonsteri tai Isimies saa houkuteltua minut mukaan kuvaan. On kuulemma ihan kiva, että myös minusta olisi kuvia tulevaisuudessa ja lapset voivat muistella millainen se äiti oikein on ollut. Kai se niin onkin, onhan minustakin hauska muistella lapsuutta ja katsoa kuvia miten isä sekä isovanhemmat ovat muuttuneet ajan saatossa. Mutta ei se siltikään tee kuvaussessioista yhtään nautinnollisempia. Siksi sain ihan hirveitä sydämen tykytyksiä ja paniikkikohtauksen omaisia oireita, kun minulla ilmoitettiin, että minusta on saatava henkilökuva.
Kaikki aina puhuu siitä, kuinka raskaus saa hehkumaan ja nainen on raskausaikana kauneimmillaan. Hiukset voi hyvin ja iho on hehkeä. Itse en kyllä tätä ole koskaan kokenut tai tuntenut. Näytän rehellisesti sanottuna turvonneella elefantille ja siltä myös tuntuu. Olen väsynyt, kaikki vaatteet ahdistaa ja puristaa. Keho muuttaa niin nopeasti muotoaan, ettei vaatteet pysy mukana. NIIN TOSIAAN NE VAATTEET!  En omista siistejä raskausajan vaatteita, jotka voisin laittaa mihinkään kuvauksiin. En ole ostanut juurikaan uusia vaatteita vaan olen tyytynyt kulkemaan tunikoissa, leggareissa ja miehen isoissa t-paidoissa. Miksi ostaisin muutaman kuukauden vuoksi monet vaatteet, varsinkaan kun sitä ylimääräistä rahaa ei ole. Tämän yhden ohikiitävän hetken voin näyttää kodittomalle kerjäläiselle.
Entäs sitten hiukset?!? Ne eivät ole saksia nähneet vuoteen, hiusväristä puhumattakaan. Hiuksissa ei ole jäljellä minkäänlaista mallia ja väri on yli kasvanut. Kulmakarvatkin ovat alkaneet rehottaa ja menettäneet muotonsa sekä värinsä. Kasvojen iho kalmakka ja kuiva. Hormooninäppylöitä on ilmestynyt kasvoille sekä hiusrajaan. Maksaläiskiä on tullut kasvoille. Joka kohtaa minussa huutaa: NAINEN, SÄ OLET UNOHTANUT ITSESI! Jokainen solu kehossani tuijottaa minua peilistä syyttävänä, ”miksi et ole tehnyt mitään itsellesi, kuka antoi sinulle luvan rupsahtaa?”

Valokuva: Studio Lindell / Tuusula


Nämä olivat ne tunnelmat, kun aloin paniikin omaisesti penkoa vaatekaappia ja tutkia meikin jämiä henkilökuvaa varten. Onneksi olin yksin kotona, kun sain tämän hysteerisen kohtauksen. Pelastava ajatus kuitenkin oli, että minusta tarvitaan vain kasvokuva. Kunhan vain saan naaman näyttää kelvolliselle, se riittäköön.
Oli omituista laittautua pitkästä aikaa. Oli kiva katsoa kuinka silmät tulivat yhtäkkiä esiin ja alkoivat muistuttaa sitä vanhaa minää. Kasvoihin tuli eloa ja ilmettä. Yllätyin erittäin positiivisesti, että Lumoan ihana Astrid-mekko meni päälle, eikä näyttänyt aivan järkyttävälle. Ei se ehkä ihan täydellisesti istunut, mutta mikä vaate raskausaikana istuisi? Olin hieman järkyttynyt, kun valokuvaaja halusi ottaa minusta myös raskausmaha- kuvan, sillä tiesin mekon kinnaavan taskujen kohdalta. Mutta suostuin kuitenkin, kun valokuvaaja sanoi kaiken näyttävän hyvälle. Tämä kokemus sai minut miettimään, että kunhan olen tästä raskaudesta selvinnyt kunnialla, alan oikeasti pitämään itsestäni taas huolta. Tosin tämä saattaa olla tyhjä lupaus ja kadotan itseni äitiyden tuomiin iloihin sekä suruihin.
Mutta entäs nämä kuvat? Ihan kelvollisia niistä taisi tulla? Vai mitä? Tosin valokuvaaja oli ammattitaitoinen ja on saattanut jonkin verran käyttää photosopia. Mutta ainakin olin melko rentona koko kuvaussession, enkä pahemmin miettinyt mille näytän enkä kokenut oloani epämukavaksi. En kuitenkaan voi sanoa nauttineeni mallina olosta. Lopputulokseenkin olen suht tyytyväinen. Isohan minä olen, ei siitä yli pääse. Mutta olenhan jo 9. kuulla raskaana, niin kai sen jossain kuuluu näkyä?
Miltä sinusta on tuntunut raskausaikana? Koitko olevasi hehkeä odottaja?
Vai turvonnut elefantti, joka unohti itsensä?
 
PS. Tätä postausta ei ole tehty minkään firman kanssa yhteistyössä. Eli tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.