Hae
Koivulan Emäntä

Jälkiviisaus, ihmisten perisynti – Voiko jälkiviisaus muuttua viisaudeksi?

Jälkiviisaus on ihmisten perisynti. Se ei ole kaunista. Se on rumaa ja vastenmielistä monissa tilanteissa. Erityisen rumaa se on silloin, kun alamme ruotimaan miten jonkun muun olisi pitänyt hoitaa jokin tilanne. Jälkiviisaus on äärettömän ärsyttävää. Onhan se helppoa tulla kertomaan ulkopuolisena, miten olisi pitänyt tehdä, jotta homma olisi sujunut. Ikävä jälkiviisastelu ei palvele ketään. Ei ainakaan siinä hetkessä, kun moka on juuri tapahtunut.

Jossittelen ja leikin jälkiviisasta

Jossittelu on se tie, mille aina toisinaan lähden. Se kuuluu ikävänä osana luonnettani, koskien yleensä ainoastaan omaa toimintaani. Olenhan ankara vain itselleni, muita kohtaan olen huomattavasti sallivampi enkä vaadi niin kovia suorituksia kuin itseltäni.

Vaikka jälkiviisastelen omaa toimintaani hyvin paljon, pahoitan herkästi mieleni, kun joku tulee osoittelemaan mokiani. Vaikka toisella olisi hyvä tarkoitus. Nolostun ja tunnen syvää häpeää mokistani. Harvoin osoitan läheisteni mokia ja kerron miten olisi pitänyt toimia. Sillä tiedän kokemuksesta miten pahalle se tuntuu, kun joku tulee osoittamaan mokaa besserwisserin ominaisuudessa. Mutta omaa toimintaa kohtaa teen sitä jatkuvasti, omassa mielessä omaa ja hiljaa itsekseni syyllistyn siihen aivan liian usein.

Jossittelen usein, kun hyvinvointini meinaa horjua. Jos olisin hidastanut työtahtia, jos olisin levännyt, jos olisin kuunnellut itseäni, jos olisin hankkinut apua. 

Leikin jälkiviisasta jokaisen mokani kohdalla. Jos en olisi mennyt nälkäisenä kauppaan, en olisi sortunut herkkuihin. Ehkä sitä uuden auton hankintaa olisi kannattanut harkita vielä hetki, niin nyt ei olisi niin tiukkaa rahassa.

Joo, inhimillistähän se jälkiviisastelu on. Uskon, että jokainen meistä jossittelee jossain kohtaa elämäänsä. Kai se jälkiviisaus on meidän ihmisten tapa selviytyä ikävistä kokemuksista jollakin tavalla. Tai ainakin yrittää ottaa tilanteesta opikseen.

Jälkiviisaus muodostuu ongelmaksi vasta silloin, kun asiasta ei pääse yli. Tämänkin olen kokenut. Pieleen menneet tilanteet ovat tulleet uniini ja ajatukseni alkaneet pyöriä kehää. Olen vain pohtinut, kunpa olisin tehnyt kaiken aivan toisin. Tällä ajattelu tavalla monin kertaistan oman häpeän teen asian uudelleen kohtaamisesta itselleni mörön. Iän karttuessa tämä on helpottanut. Vaikka edelleen jokaisen mokani kohdalla jämähdän hetkeksi pohtimaan, kunpa olisin tehnyt toisin.

Jälkiviisaus voi muuttua viisaudeksi

Jälkiviisaus on muutettavissa viisaudeksi. Voimme yrittää keskustella perseelleen menneestä tilanteesta asiallisesti ja pohtia mitä voimme tilanteesta oppia tulevaisuuden varalle. Tämä vaatii sen, että keskustelu käydään syyllistämättä toista ja nostamatta itseä jalustalle, jolloin hyvä oppimiskokemus menee hukkaan. Kukaan ei tykkää besserwisseristä. Tämä on ollut minulle kivinen tie harjoitella. Kuinka osata ottaa mokasta itseeni ja olla syyllistämättä itseäni liikaa.

Yksi ihailemista ihmisistä on sanonut minulle, että ”Kati, moka on lahja. Sä voit oppia siitä paljon enemmän kuin yhdestä onnistumisesta koskaan”. Me voimme ottaa mokan hymyssä suin vastaan ja tarkastella sitä. Mitä se on antanut meille. Mitä opetti? Kuinka se muutti elämää? Kuinka se on vaikuttanut meihin?

Mokasta opimme enemmän kuin 10 onnistumisesta. Kun jälkiviisaasti pohdimme mokaamme, opimme runsaasti uusia asioita. Voimme analysoida tilannetta objektiivisesti, miettiä erilaisia vaihtoehtoja, kuinka olisimme voineet toimia ja miten meidän kannattaa tulevaisuudessa menetellä vastaavassa tilanteessa. Voimme myös tarkastella, mitä kaikkea hyvää mokasta huolimatta meille seurasi.

Jälkiviisaus voi muuttua viisaudeksi, kun annamme sille mahdollisuuden. Kun olemme valmiita ottamaan sen vastaan.

Kuukauden herkkulakko päättyi ahmimiskohtaukseen

*Sisältää mainoslinkkejä

1.1 alkoi minun herkkulakko. Alku oli aivan loistava. Mielitekoja tuli ja meni. Mutta ei kuitenkaan mitään kovin voimakasta himoa syntynyt. Tammikuun lopulla aloinkin jo pohtimaan, näinkö helppoa tämä kaikki oli. Fiilistelin ajatuksella, että tästä tuleekin pysyvä elämäntapa.

Popcorn juustokakku

Taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Puolitoista viikkoa sitten herkkulakko päättyi kuin seinään. Vastoinkäymiset, kiire ja väsymys sysäsivät minut takaisin tuttuun tapaan lohduttautua makealla.  Ensin maistoin jäätelöä. Sitten suklaapatukka kassajonosta mukaan matkaevääksi. Lopulta huomasin valikoivani lauantaikarkkeja. Ja sillä tiellä taas ollaan.

Aloin kiertää tuttua kehää. Herkuttelen, josta seuraa syyllisyys ja masennus. Herkuttelen, nostaakseni mielialaani ja taas vajaan takaisin itsesyytöksiin.

Viime viikolla aloin lueskelemaan Katarina Meskasen ”Pysäytä tunnesyöminen” kirjaa, jolloin tajusin viimein mikä minun ongelmani oli. Olin asettanut itselleni liian korkeat tavoitteet. Kielsin itseltäni kaiken. Ja kun en pysynyt omissa vaatimuksissani, aloin rankaisemaan itseäni.

Karkkipäivä takaisin käyttöön

Herkkulakko on nyt historiaa. Jotain hyvää se kuitenkin poiki. Ymmärsin olevani totaalisen koukussa sokeriin. Huomasin, että sokeri liiallisesti nautittuna, aiheuttaa väsymystä sekä ärtyneisyyttä. Ja tätä olotilaa haluan välttää, joten ei enää jokapäiväistä herkuttelua.

Liian kovat ruokavaliot eivät minun juttu. Mitä enemmän kiellän itseltäni asioita, sitä todennäköisemmin repsahdan ja takaisin ruotuun pääseminen kestää. Nyt on mennyt melkein kaksi viikkoa ennen kuin jälleen yritän rajoittaa sokerikoukkuani ja opetella syömään oikein. Ehkä joku päivä taidan tämän.

Pysäytä tunnesyöminen kirja saatu arvostelukappaleeksi Tuuma-kustannukselta