Hae
Koivulan Emäntä

Esteetöntä kulkua Roomassa ja Nokialla

Blogi on ollut hyvin hiljaa viikon. Ja nytkin mietin onko minulla sanottavaa. Oikeasti kerrottavaa olisi todella paljon. Mutta jostain kumman syystä minun on vaikea saada paperille päässäni risteileviä miljoonia ajatuksia. Teen prosessia. Mietin, pohdin ja yritän järjestellä ajatuksia. Joku päivä ne on paperilla.

Osa syynä hiljaisuudelle on se, että teen kovasti pesäeroa Vauvalta. Pakkaan jälleen kerran virtuaalisia muuttolaatikoita ja järjestelen uutta kotiani. Samaan aikaa tuntuu haikealle, mutta toisaalta taas kutkuttava jännitys on astunut tilalle. Siitä kerron teille pian. Mutta malttakaa pari viikkoa.

Yhtenä syynä hiljaisuudelle oli meidän perheen matka ihanaan ja aurinkoiseen Roomaan. Tästä matkasta riittääkin kerrottavaa. Ja paljon! Eteen tuli jos jonkin näköistä asiaa. Mutta kaikkiaan matka oli loistava.

Teimme Roomaan omatoimimatkan. Matka pohdittiin niin, että se olisi mahdollisimman esteetön. Joten hotelli valintaan vaikutti suuresti sijainti sekä sen fyysiset fasiliteetit.

Teimme hotelli valintaa pitkään ja hartaasti. Vertailimme hintoja, etäisyyksiä ja asiakaskokemuksia. Katselimme hotellin mainoskuvia ja etsimme vanhojen asiakkaiden kuvia. Lopulta päädyimme aivan keskustassa olevaan neljän tähden hotelliin, jonka kerrottiin olevan lapsiystävällinen, rattaiden kanssa helppokulkuinen ja esteetön.

Miten se sitten olikaan…

Hissi VIIDEN askelman päässä…

Hotellille saavuttuamme kiitin onnea, että MS-tautini on ollut kiltti viime aikoina ja etten ollut yksin lasten kanssa liikenteessä, vaan mies on mukana kantamassa rattaat aina tarvittaessa.

Samaan aikaan Suomessa Nokialla…

Aina vaan ei tule ajatelleeksi, kun suunnitellaan esteetöntä kulkua. Hyvin paljon tulee pohtia asioita. Vaikka se hissi löytyy talosta, niin missä se hissi sijaitsee? Tai toimiiko suunniteltu liuska juuri siinä kohtaan mihin sen asennamme.

Myöhemmin lisää meidän Rooman matkasta. Kunhan saan kameran muistikortin purettua.

Vierustan naiset: Lemmikit ja allergia

Minulla on aina ollut lemmikkejä. Niin kauan kuin muistan, perheessämme on ollut koiraa, kissaa, gerbiilejä, hamstereita sekä undulaatteja. Olen kasvanut lemmikkien keskellä, joten minulle oli täysin luonnollista, että lemmikit kuuluvat elämääni myös aikuisiällä.

Koirasusi

Useimmat ystäväni omistavat jonkinlaisen lemmikin. Lähinnä koiran tai kissan. Jotkut jopa useamman. Joten en ollut kovin yllättynyt, kun Vierustan Anni kertoi omista lemmikeistään. Eläinystävä tuntee toisen. Nyt Anni halusi kertoa millaisia lemmikkejä hänellä ja Hymyllä on Vierustassa.

Vierustan lemmikit

Olen aina ollut todella eläinrakas. Lapsena syöksyin rapsuttelemaan vastaantulevia koiria ja tarjouduin vapaaehtoiseksi ulkoiluttajaksi. Toki vanhempana ymmärsin, että on väärin lähestyä vieraita eläimiä ilman niiden omistajan lupaa. Lapsena vaan en tätä osannut ajatella, eikä siitä kukaan koskaan varoitellut. Nykyään ollaan onneksi tiedostavampia ja osataan neuvoa, niin lapsia kuin aikuisiakin, ja näin vältytään monelta vahingolta. Itse olen onnekas, kertaakaan ne remmissä olleet koirat eivät kokeneet tätä innokasta tyttöä uhkaavana. Naapurin ja tuttujen koiria ulkoiluttaessani muistan monesti arvioineeni omat voimani väärin ja tuloksena oli vapaana juokseva koira ja omat polvet verillä. Kerran muistan juosseeni pienen koiran kanssa, kunnes tämä yhtäkkiä pysähtyikin eteeni ja minä vältin törmäyksen hyppäämällä sen yli, samalla menettäen tasapainoni hiekkaisella tiellä. Samanlainen meininki jatkui myöhemmin ponien ja hevosten kanssa. En osannut pelätä valmiiksi, vaikka muutamista varoiteltiinkin. Välillä tuli kolhuja, haavoja ja itkua, mutta aina niistä opin jotakin. Joka kerta tiesin itse mokanneeni, ei eläimet ole ilkeitä ilman syytä.

Lapsuudenperheessäni oli allergiaa, mihin vanhempani vetosivat vuosikaudet, kun kinusin omaa koiraa. Siksi tutustuinkin kaikkiin lähipiirin lemmikkeihin. Kuudennella luokalla unelmani toteutui ja sain ensimmäisen oman koiran. Koirasta tuli murrosikäni myötä enemmän äitini koira, joten oli melko selvää, että se ei lähtenyt mukaani, kun muutin omaan kotiin. Bluffi eli pitkän ja turvallisen elämän vanhempieni luona.

Muutama vuosi ennen lasten syntymää ostimme ex-mieheni kanssa omakotitalon. Olimme sopineet jo aiemmin, että sopivan kodin löytyessä olisi aika perehtyä koiran hankintaan. Sedälläni oli ollut kääpiö- ja suursnautsereita, ja jo lapsena olin haaveillut kummastakin rodusta. Ex-mieheni ihastui myös suursnautsereihin, joten tutustuimme rotuun tarkemmin ja selvittelimme kasvattajia. Taloomme muutti riiviöpentu Nala, josta kasvoi oman elämänsä kuningatar. Keskustelimme vielä sen vanhoilla päivilläkin samoista säännöistä, kun Nala sitkeästi niitä jaksoi kyseenalaistaa. Oikeasti, ilman Nalaa en olisi tässä, joten vaikka sen kanssa olikin haasteita, niin kaikki oli sen arvoista. Erityisesti avioeron jälkeen koin Nalan todella tärkeäksi.

lemmikit

Kuva: Anni Halen

Rino tuli otettua meille turhan nopeasti, Nalan ollessa vielä täysin keskenkasvuinen. Turhaa tätäkin on enää jossitella, mutta itse en koskaan enää ottaisi kahta nuorta koiraa pienellä ikäerolla. Pikkulapsiaika vielä siihen samaan, niin olihan se aika härdelliä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tytöt syntyivät koiraperheeseen ja näin ollen ovat oppineet elämään niiden kanssa. Olimme sopineet koirat hankkiessamme, että Nala olisi eron sattuessa minun ja Rino taas exän. Muistan, kuinka oudolta tuntui, kun mies muutti ensin yhteisestä kodistamme ja samalla lähti Rino. Kerrostaloelämä ei kuulemma sujunut sen kanssa, mutta onneksemme se sai kodin ex-anoppilasta, missä se elikin vielä monta hyvää vuotta.

Hymyn elämään on aina myös kuuluneet eläimet. Lapsuudessa jopa maatilan eläimet ja myöhemmin lähinnä kissat ja koirat. Tällä hetkellä kanssamme Vierustassa asuu valkoinen kääpiösnautseri Pablo, jolla on ikää reilut neljä vuotta. Pablo on seurallinen, mutta kova murisemaan mielipiteensä joka asiasta. Valitettavasti sillä todettiin jo vuoden ikäisenä parodontiitti; hammaskiveä kertyy reilusti ja se ylläpitää ikenissä jatkuvaa tulehdusta. Eläinlääkärikulut ovat korkeat ja hampaita joudutaan tulevaisuudessa poistamaan. Tämä on tyypillistä kääpiösnautsereilla ja olenkin tullut siihen tulokseen, että Pablo on viimeinen käppänä, jonka itse hankin. Liona-kissa muutti meille Riihimäen löytöeläintalosta. Se on ihanan sosiaalinen ja on suorastaan terapeuttista katsoa sen olemusta ja harkittuja liikkeitään. Tänä kesänä se sai ulkohäkin ja onkin selvästi tyytyväisempi saadessaan viettää aikaa taas ulkona. Lionan iästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta löytöeläintalossa se arvioitiin 2-3 vuotiaaksi.

Uusin perheenjäsenemme on sekarotuinen Dalì, joka vietti viime viikolla 1-vuotis synttäreitään. Dalì löytyi netti-ilmoituksella, kun kaipasin meille isoa koiraa. Nalan kokoinen tyhjyys oli edelleen olemassa, joten ilmoituksessa mainitut Venäjän mustaterrieri, Amerikan akita sekä dogo argentino rotuina eivät säikäyttäneet. Sähköpostit kasvattajan kanssa ja heidän kotonaan vierailu sai meidät varmaksi siitä, että pentu tulisi heiltä. Dalì on ollut todella rauhallinen pentu, se on luonteeltaan pehmeä ja hieman arka, mutta kuitenkin utelias ihmisiä ja muita koiria kohtaan. Elämme nyt murrosiän alkua ja selkeästi tekemistä pitää keksiä koko aika enemmän. Olisikin mukava päästä mukaan johonkin nuorten koirien treeniryhmään. Tarkoituksena on vahvistaa sen avustajaosaamista arjessa esim. nostella tavaroita, olla lattialta noustessa tukena jne. Meidän lemmikeillä on siis monenlaista tarkoitusta. Pääasiallisesti ne on hankittu seuraksi, meidän kaikkien mieltä hoitamaan sekä arkiliikuntaa ylläpitämään. Ja niin ne allergiat… Uskon siedätykseen, omat eläinallergiani pysyvät kurissa tällä tavalla. Siitepölyaikana on toki antihistamiinit käytössä. – Anni Halen

Olen onnekas, sillä meillä ei ole ollut lemmikkeihin liittyviä allergioita. Kaikkia muita kylläkin, kuten siitepöly, vehnä, maito ja ampiaiset. Mutta kissat ja koirat eivät aiheuta mitään. En tiedä mitä tekisin, jos meidän perheessä nyt jollakin todettaisiin allergia. Saattaisin olla aika hukassa oleva orpo piru.

Usko, kuten Annikin siedätyksen voimaan. Uskon, että koska meillä on aina ollut lemmikkejä, niin minun lapsuudessani kuin omien lasteni raskausajasta lähtien, olemme kaikki siedättyneet lemmikkeihimme. On todella vaikea uskoa, että enää ilmenisi kissa taikka koira allergiaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Mitä mieltä sinä olet, uskotko että lemmikkittömyys voi aiheuttaa allergiaa? Uskotko siedätykseen?

Terkuin, Kati