Hae
Koivulan Emäntä

Vieraskynä: Kolmikantaneuvottelussa

Olen elämäni aikana ollut kerran kolmikantaneuvottelussa. Tilanne oli melko tylsä. Olin saanut ms-tauti diagnoosin ja työnantajani halusi tietää miten se vaikuttaa työkykyyni. Mitä ilmeisemmin esimiehelläni ei ollut aavistustakaan millainen sairaus oli kyseessä. Kolmikantaneuvottelusta päätellen voisin kuvitella hänen luulleen minun muuttuneen yhdessä yössä täysin invalidiksi, joka ei enää kykene mihinkään.

Minun kolmikantaneuvottelussa äänessä olikin lähinnä lääkäri, joka selvensi millainen sairaus on kyseessä. Samassa neuvottelussa todettiin minun olevan täysin työkykyinen ja kykenen tekemään työtäni. Itse olen vastuussa työn kuormituksesta ja minun vastuullani on kertoa, jos koen kuormittuvani liikaa, jolloin palaamme asian eteeen uudelleen. Oma kokemukseni neuvottelusta oli positiivinen. On osannut aavistaakaan, ettei kaikilla ehkä menekään neuvottelut yhtä hyvässä hengessä.

Manta kertoi tammikuussa, kuinka työ sairastuttaa hänet. Työpaikalla tapahtuva kiusaaminen oli edennyt siihen pisteeseen, että Mantan työkykyä arvioitiin kolmikantaneuvottelussa. Lukijat toivoivat saavansa tietää, miten Mantan on käynyt. Nyt reilu kuukautta myöhemmin Manta sai kirjoitettua omia kuulumisiaan.

Kuva: Pixabay

Mantan kolmikantaneuvottelu

”Hei Kati,

Pitkästä aikaa. Viime ajat ovat menneet samaan aikaan niin nopeasti kuin sumussa. Arki on ollut samaan aikaan helppoa ja samalla vaikeaa ja suorittamista.

Jokin aikaa sitten olin kolmikanneuvottelussa, joka osoittautui täydeksi fiaskoksi. Koska olin tuntenut itseni työpaikkakiusatuksi, olisin halunnut, että asiat oltaisiin soviteltu. En ollut mitenkään yllättynyt, ettei työnantajani suostunut sovitteluun.

Olimme sopineet tapaamisen aamupäiväksi, jossa olin minä, esimieheni, hänen esimiehensä sekä työterveyshuollosta psykologi ja lääkäri. Alusta alkaen tapaaminen meni minun tekemisten ja tekemättä jättämisten ruotimiseksi. Minulle kerrottiin, kuin _huono_ työntekijä minä olen. Kuinka minä en osaa, enkä tee töitäni ja niistä töistä mitkä teen on vain valittamista. Muodostuin hetkessä täysin kelvottomaksi työntekijäksi työpaikallani. Lisäksi kuulin, etten osaa käyttäytyä, minun kanssani ei voi keskustella eikä kukaan muu ole tehnyt väärin ja kaikki on vain minun pääni sisällä. Tunteeni kuumenivat hetkessä ja olin juuri saamassa varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, kun suustani pääsi sammakko:

”Ei tarvitse, tämä oli tässä, minä en tule enää tänne töihin. Ikinä”

Pelkoni

Kuva: Pixbay

Järkeni sanoi, että olen tyhmä; eihän minulla ole jatkosuunnitelmaa! Ei kokoaikaista työtä, karenssi työttömyystukeen, ei tässä ole järkeä. Tunteeni sanoi, että tein täysin oikean ratkaisun. Toki olisin voinut jatkaa sairauslomaa ja olla poissa töissä. Mutta, hyvin äkkiä tajusin myös, etten voisi elää sen pelon kanssa, että joutuisin enää ikinä palaamaan työpaikkaani. Kävin samana päivänä tyhjentämässä kaappini ja jätin avaimet.

Heti, kun olin sulkenut oven selkäni takana, tunsin itseni helpottuneeksi. Tuntui kuin kokonainen vuori olisi vierähtänyt harteiltani. Eikä mennyt kuin pari päivää, kun sain viimein nukuttua täydelliset yöunet. Nukuin lähes 14 tuntia putkeen. Vaikka järki sanoi tilanteessa mitä tahansa, lopulta kuitenkin tunteet voittivat ja niiden kautta valitsin itseni ja oman hyvinvointini.

Päädyin tekemään keikkatöitä, joita voisi olla enemmän. Toisaalta työuupumuksesta kärsivälle ihmiselle osittainen työaika on hyvä ratkaisu. Taloudellisesti stressaavaa, mutta koen sen olevan mielelleni sopivaa. Vielä kun joku kaunis päivä saisi itseään niskasta niin paljon, että miettisi, miten sitä oikeasti korjaisi elämänsä edes askeleen lähemmäs kohti tavallista.

Rakkaudella, Manta”

Vieraskynä: Pysytäänkö uuden vuoden lupauksissa?

Olen saanut paljon kommentteja koskien postaustani ”Vuonna 2019 minä..”. Kiinnostus lupauksissa pysymisestä on ilmeinen. Tämä postaus sai rakkaan ystäväni Mantan kirjoittamaan omista uuden vuoden lupauksistaan sekä ajatuksista pysyä lupaukissa.

”Hei Kati!

Tammikuu jolkottaa jo pian puolessa välissä ja ensimmäiset uuden vuoden lupaukset alkavat rikkoutua. Itse en ole juuri koskaan luvannut mitään, pari kertaa olen luvannut lopettaa tupakoinnin, epäonnistuen. Tälle vuodelle lupasin pitää myrkylliset ihmiset pois elämästäni. 

Aloitin uuden vuoden leikkauttamalla pitkät hiukseni lyhyiksi, joten tämän vuoden projekteja on niiden kasvattaminen. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu uutta tatuointia iholle. 

Ilman lupauksia voin todeta, että jossain vaiheessa varmasti on edessä kaappien tyhjennys ateriakorvikkeista ja siitä seuraa hetken dieetti. Rahatilanne tulee varmasti ajamaan, että joutuu miettimään mitä on varaa syödä, joten ruokavarastojen tyhjentäminen tulee luonnostaan. Saapahan samalla siivottua kaappeja. Sen mukana pudonneet kilot ovat pelkkää plussaa. Marraskuussa huomasin stressaavan elämäntilanteen vieneen mukanaan 12 kiloa, joka näkyy jo ulkoisessa olemuksessa sekä vaatteiden koossa. Ennen reisistä hyvin istuneet farkut näyttävät boyfriend-farkuilta ja alushousut tippuvat jalasta. Kilojen kariseminen voisi jatkua, mutta tosin ehkä tietoisemmin. 

Vieraskynä: korkokengät, uusi vuosi
Kuva: Pixabay

Keväällä eron jälkeen hurahdin uudestaan sitten teinivuosien käyttämään korkokenkiä. Talveksi olen löytänyt täydelliset saappaat ja nilkkurit sekä lämpimille keleille kiilakorkotennarit. Ilman korkoja olen yli 180 cm pitkä ja näytän varmasti koroissani samalta kuin eräs bambi liukkaalla jäällä tai gaselli opetellessaan kävelemään. Näin ollen voin luvata opetella kävelemään koroilla uudestaan ja samalla julistan tehtäväksi löytää täydelliset korkkarit ja ballerinat kesälle. Samalla voin hieman hymistellä menneeni eteenpäin, eräs eksäni joskus kuittaili, etten koskaan osta naisellisia kenkiä, vaan pelkkiä tennareita ja lenkkareita. Yksinkertaisin selitys toki asiaan on se, että minulla on leveä lesti, eikä naisellisten kenkien löytäminen ole aina helpointa. Nykyään on kuitenkin onneksi alettu huomioimaan se, että meitä isojalkaisia naisia alkaa olemaan enemmän ja usein olemme myös pitkiä, mutta tahdomme kulkea kauniissa kengissä korot kopisten. 

Näin kun asiaa miettii, ei minun ”lupauksissani” ole mitään uutta tälle vuodella, voin vain olla oma ihana itseni ja sama itsekäs akka kuin ennenkin. Toipumiseni syksyisestä loppuun palamisesta on kuitenkin vasta aluillaan ja näen tärkeimmäksi keskittyä omaan mielenterveyteen ja -rauhaan kuin tekemällä loppujen lopuksi katteettomia lupauksia siitä, kuinka minusta tulisi parempi ihminen. Vai lupasinko juuri keskittyä itseeni?

Miten on sinun lupauksiesi laita? Vieläkö intoa riittää, miten motivoit itsesi pitämään lupauksistasi kiinni? Entäpä miten sovitat kiireiseen arkeesi lupaukset terveellisemmästä elämästä, riittääkö tunnit vuorokaudessa? Otammeko liikaa stressiä siitä, että kuinka meistä tulee joka vuosi uusia, innokkaita, terveellisempiä, urheilullisempia superihmisiä? Onko kaikki rehkiminen sen arvoista, että voi sanoa toteuttaneensa lupauksensa? 

Rakkaudella, Manta ”

Olenko onnistunut pysymään uuden vuoden lupauksissa?

Miten on käynyt minun lupauksieni? No, nyt on kymmenen päivää takana herkuttomuutta ja olo on loistava. Kovia mielitekoja ei ole ollut tai ei ainakaan mitään sellaisia mistä en olisi päässyt yli. Salilla olen jälleen innostunut käymään ja viimeisen 10 päivän aikana olen sieltä itseni löytänytkin jo viisi kertaa, eli joka toinen päivä. Liikunnan huomattavalla lisäämisellä saatta olla myös vaikutusta herkkuhimon vähentymiseen sekä energisyyden lisääntymiseen.

Opinnot rulla hyvin. 28.1 valmistun virallisesti seksuaalineuvojaksi ja seksuaaliterapeutin opinnot etenevät tavoitevauhtia. Eli melko hyvässä boogiessa mennään.

Ja mitä muihin projekteihin, niin villasukkia valmistuu tappavan tasaiseen tahtiin, taidan kohta luoda niille oman verkkokaupan… hehheh… ja tällä hetkellä kuuntelen BookBeatista Äärimmäisen onnen ministeriötä ja luen opintoihini liittyen Ben Malisen Häpeän monet kasvot kirjaa.

Omalla kohdalla voin sanoa, että lupaukseni ovat olleet todellakin kannattavia. Viimeinkin ajattelen omaa hyvinvointiani ja teen töitä sen eteen. Toivon koko sydämestäni, että tämä tila jatkuu. Uskon jo lyhyessä ajassa saavutettujen tulosten lisäävän motivaatiota. Instagramin puolella olenkin jakanut edistymistäni ja kertonut kuulumisiani koskien elämäntapamuutoksiani, mutta kerrottakoon nyt vielä: olen virkeämpi, energisempi ja mikä parasta painokin on alkanut laskea. Ensimmäisen viikon aikana minulta tippui huimat 1,7kg, mikä on varmasti ollut vain elimistööni kertynyttä nestettä. Rehkiminen ei ole ollut ikävää vaan tuonut suurta nautintoa. Yritän tästä lupauksesta tehdä itselleni uuden elämäntavan.